Eppu Normaali palkittiin Tampereella pitkäaikaisena vaikuttajana

19.10.2015 15:19 -

Suomirockin kivijalkoihin kuuluva yhtye sai erityismaininnan musiikkiammattilaisten konferenssissa Musiikki& Mediassa. Bändin vokalisti Martti Syrjä ei osaa vielä kertoa, saadaanko juhlavuoden kunniaksi ensi vuonna kuultavaksi uutta materiaalia.

RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller luovutti juhlavuoden kunniaksi Kultaisen mikrofonin ensi vuonna 40-vuotisjuhliaan viettävälle Eppu Normaali -yhtyeelle. Eppu Normaali myös esiintyi kolmen kappaleen verran Industry Awards -gaalassa.

Palkinto myönnettiin yhtyeelle, sillä se on ollut vahva vaikuttaja ensimmäisten paikallisradioiden ajoista näihin päiviin saakka.

Eppu Normaali on julkaissut yhteensä 15 studioalbumia. Näistä kymmenen on myynyt platinaa ja viisi kultaa.

Vuonna 1989 perustettu tapahtuma on musiikkialan ammattilaisille räätälöity konferenssi. Siellä palkittiin jälleen alan ammattilaisia laajalla skaalalla. Vuoden indielevy-yhtiöksi nimettiin Rähinä Records Oy ja vuoden major-levy-yhtiö Warner Music Finland. Vuoden musiikkialan naisyrittäjä 2015 on Suvi Kallio Flow Festivalilta.

Repullinen hittejä, muttei laskelmoiden

Yhtyeen hitit kuten Vuonna '85, Murheellisten laulujen maa ja Tahroja paperilla sekä monet muut Eppujen kappaleet ovat jo suorastaan kansallisaarteita.

Eppu Normaalin laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Martti Syrjä kertoi Novalle Musiikki & Media -tapahtuman alla, ettei hänellä itsellään ollut hittien valmistuessa aavistustakaan siitä, että niistä tulee klassikkoja.

– Ei semmoista tietoa tekijöillä ole. Ei mulla ja Pantsella ollut sellaista ajatusta, että "tästä tulee nyt hitti", kertoo Syrjä isoveljensä kanssa työskentelystä.

Mikko Juhana "Pantse" Syrjä on paitsi Eppujen kitaristi myös taustalaulaja ja säveltäjä. Hän on myös tuottanut suurimman osan Eppujen albumeista.

Martti Syrjä kertoo, että jokaisen kappaleen eteen tehtiin töitä tosissaan.

– Me ollaan tehty biisi kerrallaan, ja parhaamme sen biisin eteen, että se biisi olisi itsessään tyylikäs ja tyydyttäisi meitä. Kun prosessi on mennyt loppuun asti, se biisi on just niin hyvä kuin se voi olla. Aika on näyttänyt, että minkälaista arvoa biisi on sitten vuosien saatossa ansainnut. Toki sitten voi olla hirvittävän tyytyväinen siitä, että biisi on saanut sen minkä on ehkä ansainnut, filosofoi laulaja.

Saavatko Eppu Normaalin fanit kuultavakseen uusia kappaleita juhlavuoden kunniaksi? Edellisestä kokonaan uusia biisejä sisältävästi albumista on kuitenkin jo aikaa. Syvään päähän ilmestyi vuonna 2007.

–  Mielelläni vastaisin kyllä, mutta kun ei ole varmuutta, en vastaa. Me työskennellään asian tiimoilla ja se riippuu siitä, miten asiat lähtevät etenemään ja miten hommissa onnistutaan. Sitten ehkä voidaan päättää, mitä milloinkin julkaistaan, jos julkaistaan mitään. Tää on tämmöinen poliitikkovastaus, mutta kun ei ole nyt muutakaan antaa.

Lue lisää:

Suomalaisia metalliyhtyeitä auttanut Holger Tiefenbach palkitaan Tampereella

Eppu Normaalin Martti Syrjä: Paksulla lompakolla pääsee maailmassa pidemmälle

Kilpailut

Uusimmat