Hirviniemi, Kuustonen, Saariluoma ja kumppanit – Suomen eturivin näyttelijät samaan musiikkikomediashow'hun

02.12.2014 16:02 -

Aku Hirviniemi, Armi Toivanen, Iina Kuustonen, Jaakko Saariluoma, Jussi Vatanen, Krista Kosonen ja Riku Nieminen yhdistävät voimansa tai oikeammin kilpailevat keskenään tammikuusta alkaen suorissa lähetyksissä. Yleisö äänestää Kingin.

Suomen suurinn ja suorin musiikkikomediashow Kingi alkaa lauantaina 10. tammikuuta klo 19.30 MTV3-kanavalla.
 
Kingi on suora, puolitoistatuntinen musiikkikomediashow, jossa fiktiiviset kilpailijat osallistuvat laulukilpailuun. Kingissä nähdään seitsemän erilaisen kilpailijan taival koelauluista estradille, esiintymään tuomariston ja yleisön eteen live-bändin säestyksellä.

Ohjelman edetessä kilpailijat tippuvat Kingistä yleisöäänestyksellä yksi toisensa jälkeen, kunnes suuressa finaalilähetyksessä selviää, kuka on kansan valitsema Kingi.

Kingissä ovat mukana Aku Hirviniemi, Armi Toivanen, Iina Kuustonen, Jaakko Saariluoma, Jussi Vatanen, Krista Kosonen ja Riku Nieminen. Kingin juontaa Antti Holma, jonka Putous-hahmo Kissi Vähä-Hiilari villitsi kansaa syksyllä 2014 aina toiselle sijalle saakka.
 
Kingin studiossa kilpailijoita säestää live-bändi Mikko Kososen johdolla. Kingin ohjaa Tuomas Summanen ja käsikirjoittaa Miika Nousiainen.

KINGI 10.1.2015 alkaen lauantaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat