Johanna Vuoksenmaa ei havittele komedioillaan Oscareita

20.01.2015 17:05 -

Suosittu ohjaaja-käsikirjoittaja avaa esirippunsa kipupistetrilogian toiselle osalle 23. tammikuuta. Huomio siirretään parisuhteista yksilöihin ja heidän yrityksiinsä kasvaa aikuisiksi.

Johanna Vuoksenmaa työstää kipupistetrilogiaa, jonka toinen osa Viikossa aikuiseksi saa pian ensi-iltansa.

Viikossa aikuiseksi -elokuva kuuluu kolmiosaiseen teemakokonaisuuteen, jonka ensimmäinen osa 21 tapaa pilata avioliitto sai suuren suosion vuonna 2013.

Jatko-osassa painopiste on parisuhteiden sijaan yksilöissä ja aikuistumisessa. Ihmisten erilaisia ongelmia pohditaan ja umpisolmuja availlaan kymmenen kotimaisen huippunäyttelijän voimin.

Vuoksenmaa ei tähtää elokuvallaan Oscar-palkintoon. Hän nauttii elokuvan työstämisestä ja hetkistä sellaisten näyttelijöiden kanssa, joiden ympärille elokuva luodaan.

Milloin Oscar-palkintoa lähdetään hakemaan?

Katso Johanna Vuoksenmaan vastaus ja muita mietteitä elokuvan työstämisestä alla olevalta videolta:

//

Julkaisu käyttäjältä Radio Nova.

Lisää aiheesta:

Essi Hellén naureskelee jäätäville kuvauksille: "Ihana kesä ja viisi astetta lämmintä"

Taneli Mäkelä Viikossa aikuiseksi -elokuvan kuvauksista: "En muista, koska olen viimeksi saanut nauraa niin paljon"

Minttu Mustakallio värisi kylmässä kuvaussäässä: "Minä olen vielä hirveä vilukissa"

(Julia Falck)

Kilpailut

Uusimmat