Kuuloliitto: Festareiden melutasot nykyään "siedettäviä"

16.06.2015 10:10 -

Ulkoilmakonserteissa musiikista nautitaan hyvinkin korkein desibelein. Enää eivät yleisön korvat kuitenkaan kärsi takavuosien tapaan, vaan äänentasot ovat laskeneet koko 2000-luvun ajan. Milloin korvatulpille olisi tarvetta?

Liian kovan melutason tunnistamiseksi ei tarvita asiantuntijan laitteita, sanoo muusikko ja Kuuloliiton erityisasiantuntija Kauko Saari.

– Kuulo kannattaa suojata, mikäli toisen ihmisen puhetta ei kuule meluisassa tilassa metrin etäisyydeltä.

Tänä päivänä festivaaleilla liikutaan keskimäärin 92–96 desibelin äänenpaineissa. Fiksu festaristi kuitenkin pitää aina korvatulpat taskussa, vaikka tunnin tai kahden altistus ei välttämättä niiden käyttöä vaadi. 

Yli sata desibeliä on liikaa

Juhlijoita suojaa vuoden 2003 alussa voimaan tullut asumisterveysohje. Sen mukaan "sähköisesti vahvistettu musiikki ei saa neljälle tunnille tasoitettuna ylittää 100 desibeliä (A) tai asiakkaiden altistus kahdeksan tunnin aikana 85 desibeliä".

Festivaalien järjestäjät saavat melutasorajoitukset tietoonsa etukäteen ja Saaren mukaan niitä noudatetaan hyvin. Monet suomalaiset konserttijärjestäjät myös mittaavat omien tapahtumiensa äänenpainetasoja.

Lisäksi tapahtuman järjestäjillä on velvollisuus tarjota tai myydä korvatulppia, mikäli desibelirajat ylittyvät. Näin ei ole monellakaan ulkomaisella festivaalilla, joten suomalaiset ovat tässä suhteessa hyvin onnekkaassa asemassa.

Nihkeä alku kääntyi hyväksi yhteistyöksi

Alkujaan vapaaehtoinen kuulonsuojauskampanjointi alkoi Suomessa liki 20 vuotta sitten. Kuulonhuoltoliitto (nykyinen Kuuloliitto) ja Tinnitusyhdistys saivat tukijakseen RAY:n, ja sen jälkeen mukaan tulivat myös viranomaistahot.

Kun nykyistä asumisterveysohjetta alettiin puuhata kymmenisen vuotta sitten, muusikot ja tapatumaorganisaattorit eivät kuitenkaan olleet asiasta järin riemuissaan.

– Monet muusikot olivat tuolloin nyreissään tiukasta asetuksesta ja konserttien järjestäjien asenne oli, ettei esiintyjiä voi kieltää soittamasta niin lujaa kuin he haluavat. Nyt konserttien järjestäjät ovat alkaneet ymmärtää, miten haitallista liian kovalla soitettu musiikki voi olla kuulolle, sanoo Saari.

Lisätietoa kuulonsuojauksesta: http://www.kuulosuoja.fi

Lue lisää aiheesta:

Helsingin kesässä raikaa ja soi, mutta kuinka myöhään yöhön?

(Radio Nova, Kuuloliitto)

Kilpailut

Uusimmat