Lauri Salovaara kalastaa ympäri Suomea Oulujärveltä Vantaanjoelle

19.06.2015 08:19 -

Radio Novan kalastuksenvalvoja Lauri kiertää kalastellen ja mukavia juttuja kertoen ympäri Suomen, luonnollisesti kalastellen haastateltavien kanssa. Ensimmäinen kalakaveri löytyy Oulujärveltä.

Juhannusaatto on oiva päivä avata Salovaaran Laurin kalastusreissusarja. Salovaaran lupsakoita kalajuttuja viikoittain vaihtuvan kalakaverin kanssa kuullaan heinäkuun puoleenväliin saakka perjantaisin aamupäivisin klo 11 jälkeen.

Oulujärven (19.6.) jälkeen ovat vuorossa Oulujoki (26.6.), Vaasan Raippaluoto (3.7.), Saimaa (10.7.) ja Vantaanjoki (17.7.).

Perjantailähetyksissä jaetaan myös palkintoja Novan Kilpailut-sivulta löytyvän Mikä kala olet -kisan voittajille.

Kilpailussa pitää lyhyesti kertoa, mikä kala olisit. Hauskimpien vastausten jättäjien kesken jaetaan S-ryhmän lahjakortteja, joissa on arvoa kolmen (3) vuoden kalastuslupamaksun edestä eli 117 €).

Osallistu kisaan!

Kuva: Shutterstock

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat