Onko hän Perussuomalaisten tulevaisuuden huippunimi? Kiinalaistaustainen korkeasti koulutettu äiti?

21.02.2013 12:56 -

Enbuske & Linnanahde Crew sai vieraakseen studioon hyvin persoonallisen ja välittömän politiikon, joka voi olla tulevaisuudessa jopa puolueensä kärkinimiä?

15-vuotta sitten Suomeen muuttaneella, 24-vuotiaalla Belle Selene Xialla on yksi lapsi, akateeminen loppututkinto, hän tekee parhaillaan väitöskirjaa ja työskentelee ohjelmistoyhtiössä konsulttina. Tämän lisäksi Xia on mukana politiikassa Perussuomalaisten riveissä. Miksi ja miten?

- Nämä saavutukset eivät johdu kasvatuksesta tai siitä, että olisin jotenkin erityinen ihminen. Olen ihan tavallinen ihminen, mutta motivoitunut siitä mitä teen.

- Olen erittäin ylpeä taustastani. Jaan Perussuomalaisten arvoja. Sen verran, mitä olen seurannut puolueen toimintaa, mä koen että Perussuomalaiset ovat rehellisiä, tunnollisia ja isänmaallisia suomalaisia. Arvostan, pirteä Xia kertoo.

Belle Selene Xia oli viime kuntavaaleissa perussuomalaisten ehdokkaana Helsingissä. Nyt hän on istunut Helsingin kaupunginvaltuustossa varajäsenenä.

Puolueessa hän ei ole rasismia havainnut.

- Asioista täytyy saada keskustella vapaasti, samoin maahanmuutosta. Minusta kaikki ovat tervetulleita Suomeen. Ongelmana on se, että yhteiskunta hylkää heidät. Moni maahanmuuttaja ei tunne oloaan täällä kotoisaksi ja seurauksena on syrjäytymistä ja työttömyyttä. Maahanmuuttajista ei pidetä huolta, Xia mietti.

Kuuntele koko haastattelu:



Belle Selene Xia on vieraana myös Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelmassa MTV3-kanavalla tänään (21.2.) kello 22.35.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat