Ravitsemusasiantuntija Paula Heinonen: Nämä asiat täytyy löytyä jokaisen ruokakaapista

20.05.2015 11:14 -

Suolistogurun ohjeet hyvään ruokavalioon ovat yksinkertaiset, eikä vinkkien mukaan sokeriinkaan kuole. Mutta mitä pähkinöitä kannattaisi välttää?

Tiistaina 19. toukokuuta 2015 Marco Bjurströmille tarinaansa oli kertomassa ravitsemusasiantuntija, suolistoguru Paula Heinonen.

Keskustelun lomassa Heinonen antoi yksinkertaisia ohjeita jokaiselle suomalaiselle noudatettavaksi tavallisessa arjessa. Asiantuntijan mukaan suomalaisten ruokakaapeista tulisi löytyä vihanneksia ja marjoja.

– Jos marjoja pakastaessa laittaa teelusikallisen sokeria mukaan, niin ei kukaan siihen kuole. Mutta halutessaan voi toki valita luomutäyssokerin, Heinonen ohjeistaa.

Suolistogurun mukaan marjojen, vihannesten ja juuresten lisäksi olisi ehdottoman tärkeää, että ruokakaapista löytyy myös hyvää valkuaista. Auringonkukansiemenet, pähkinät tai mantelit ovat erittäin helppokäyttöisiä ja sopivat myös naposteluun.

– Ei kuitenkaan suolapähkinöitä, ja maapähkinä ei myöskään ole pähkinä. Saksanpähkinä on erittäin hyvä, Heinonen tarkentaa.

Novalla kuullussa keskustelussa, jonka voit kuunnella alta, puhuttiin myös ruisleivän ja rasvahappojen tärkeydestä, suoliston hyvinvoinnista sekä tietenkin Paula Heinosen tehtävästä telluksella.

Kilpailut

Uusimmat