Robinin faneja hemmoteltiin Helsingissä: Nimmareita ja kuorolaulua

12.10.2015 12:06 -

Supersuosittu Robin veti alkuillalla perjantaina 9. lokakuuta satoja fanejaan Helsingin Jätkäsaareen. Siellä kaikki halukkaat pääsivät mukaan laulamaan poptähden vielä julkaisemattomalle kappaleelle.

Vaikka lämpötila oli nollassa, olivat innokkaimmat fanit jonottaneet paikalla ja jo perjantaiaamusta. Samana päivänä julkaistiin myös Robinin Yhdessä-albumi, jolla vierailevat Suomen eturivin artistit.

Kun Robin saapui paikalle viimeisistä haastatteluistaan, ei yleisön huutamisesta ei ollut tulla loppua. Robin laulatti faninsa levytyskuntoon omalla hittipotpurillaan.

Lavalle nousi yllättäen myös Kasmir. Kaksikko esitti tuoreen yhteiskappaleensa Milloin nään sut uudestaan? Robinin duettolevyltä.

Vielä tämän jälkeen satametrinen jono kiemurteli pitkin Verkkokauppa.comin kulmaa, missa Robin jakoi nimmareita faneilleen.

Hymyilevä tähti jaksoi ottaa rennosti ja tyynesti, vaikka oli antanut aamusta asti haastatteluja uudesta levystään. Novallakin Robin kävi lähetyksessä Elli Collanin vieraana puoliltapäivin. Aikaa oli istahtaa hetki myös musiikkihuoneen sohvalla.

Jätkäsaaresta tähti suuntasi vielä esiintymään Elastisen konsertin yllätysvieraaksi.

Maanantaina 12. lokakuuta Robinin levy-yhtiö ilmoitti, että Robinin perjantaina julkaistu viides albumi Yhdessä on ylittänyt nopeasti platinarajan. Levyä on myyty jo 26 000 kopiota.

Lue lisää:

Robin yhteistyöstä Veskun kanssa: Lapin kesä on ensimmäinen biisi, jonka olen koskaan esittänyt

Robinin hyväntekeväisyyskonsertti auttaa kehitysmaiden lapsia

Robinin odotettu duettoalbumi kauppoihin perjantaina – supertähtiä vilisevän levyn teemana ystävyys

 

 

 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat