Kansanedustaja Juha Väätäinen oikoo lehtikirjoituksia: Eropäätös tehtiin laittomasti

04.09.2012 08:08 -

Kansanedustaja (ps) Juha Väätäisen erottaminen Helsingin piirihallituksen puheenjohtajan paikalta on aiheuttanut kuohuntaa.

TAUSTAA
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Väätäinen on erotettu puolueen Helsingin piirihallituksen puheenjohtajan paikalta, uutisoi Helsingin Sanomat. Väätäinen erotettiin ylimääräisessä piirikokouksessa jo kolme viikkoa sitten.

Hänen tilalleen piiri valitsi toisena varapuheenjohtajana olleen Arto Välikankaan, kertoi Välikangas HS:lle maanantai-iltana. Kolme päivää myöhemmin piirihallitus piti kokouksen, jossa Väätäisen ainut tukija, varapuheenjohtajana toiminut Helena Kantola vapautettiin tehtävästään. Kantolan sijalle varapuheenjohtajaksi nimitetty Tuula Kuusinen vahvistaa asian sanomille.

Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew päätti selvittää asiaa, ja pyysi Juha Väätäisen vieraakseen. Väätäinen kiisti haastattelussa hänestä kirjoitetut väitteet valheellisena.

- Ei puoluehallitus ole mitään päätöksiä tehnyt. Nää tiedot, mitä siellä Helsingin Sanomissa on, ovat täysin vääriä tietoja.

- Sillä aikaa, kun minä olin lomalla, entinen piirin puheenjohtaja, (joka on hallinoinnut tällä tavalla piiriä), piti kolme ylimääräistä piirihallituksen kokousta, jotka ovat täysin laittomia. Sitten hän piti vielä ylimääräisen piirikokouksen, joka oli täysin kielletty puoluehallitukselta. Sellaista ei voi pitää. Tämä luottamushenkilöstö valitaan  syyskokouksessa, ei  ylimääräisessä kokouksessa, Väätäinen kertoo Radio Novan haastattelussa.

Kuuntele haastattelun ensimmäinen osa:



Kuuntele haastattelun toinen osa:



(Radio Nova, Helsingin Sanomat)

Kilpailut

Uusimmat