Noin puolitoista metriä pitkä käärme oli muun muassa roikkunut vapaasti tangolla, joka on kiinni metron katossa.
Ilmiöt
3 kuukautta sitten
Katoamistempun tehnyt Pedro on jälleen yleisön nähtävillä Korkeasaaressa.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Tämä mekko innostaa kaivamaan virkkuukoukut esille.
Muoti ja kauneus
noin vuosi sitten
Taylor Swiftin All Too Well -kappaleen kymmenen minuutin versio rikkoi pitkäaikaisen ennätyksen.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Mariah Careylla on ollut listaykkösiä nyt neljällä vuosikymmenellä.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Mariah Careyn jouluklassikko oli viime vuonna saman listan kolmannella sijalla.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Musiikin pariin palannut laulaja hämmensi tyylillään Billboard-gaalassa.
Viihde
yli 7 vuotta sitten
Janet Jackson otti vastaan palkinnon elämäntyöstään Billboard Music Awards -gaalassa.
Musiikki
yli 7 vuotta sitten
Koskettava esitys My Heart Will Go On -kappaleesta nähtiin ja kuultiin Billboard Music Awards -palkintogaalassa.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Seitsemästä Rocky-elokuvasta Rocky V on menestynyt kehnoiten.
Viihde
yli 9 vuotta sitten
Billboardin musiikkilistat ovat pitkään olleet seuratuimipia musiikkilistoja, tosin nykyään musiikin suoratoistopalvelut ovat tuoneet omat listansa, jotka auttavat musiikin kuuntelijoita. Katsotaan kuitenkin, mitä Billboad Hot 100 -lista kertoo Yhdysvaltojen tämän hetken suosituimmista kappaleista.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Yhdysvaltalainen musiikki- ja mediajätti Billboard palkitsi vuoden menestyjät perinteisessä Billboard Music Awards -gaalassa Las Vegasissa myöhään sunnuntai-iltana. Illan ylivoimainen voittaja oli Taylor Swift, joka vei kotiin 8 palkintoa.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Nightwishin upea menestys jatkuu. Yhtyeen uutuuslevy tuntuu löytävän ostajansa ympäri maailmaa. Nyt hyviä uutisia kuuluu Yhdysvalloista, jossa Endless Forms Most Beautiful-albumi on noussut arvostetulle Billboard-listalle.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Musiikkimaailma ja levynmyynti ovat todellisessa murroksessa. Fyysisiä albumeja ostetaan koko ajan vähemmän ja vähemmän. Samaan aikaan musiikin suoratoisto ja yksittäisten kappaleiden kuuntelu kasvaa, unohtamatta musiikkivideoiden valtavaa katselupiikkiä.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Pyhtäälle rantautuu elokuussa European Flow Tourin kansainvälinen osakilpailu. Flowboardingin avoimen sarjan osakilpailun voittaja pääsee osallistumaan Hollannissa järjestettäviin EM-kilpailuihin.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Maailman räppipiirit ovat saaneet melkoisen listajyrän joukkoonsa. Valtavirrasta poiketen tämä naisräppäri on valkoihoinen ja kotoisin Australiasta.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten