Shiwan pyörittää Michelin-tähdellä palkittua The Room -ravintolaa.
Nopeasti suosioon noussut artisti Sexmane avautuu mielenterveyden haasteista.
Ojala kertoo millaista hänen lapsuus ja nuoruus oli, kun oma isä oli jatkuvasti otsikoissa.
Laulaja kertoo saaneensa apua terapiasta.
Ettala kertoo, että kokemus on tuonut arvostusta elämälle.
Wirtavuori kertoo olleensa tyytymätön itseensä.
Vikman kertoo, että hänen on vaikea tutustua uusiin ihmisiin.
Kuronen kertoo kokeneensa syyllisyyttä välirikosta äitiinsä.
Bosco kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa isän menetyksestä.
Tallgren pelkäsi, että hän ei pysty suojelemaan tytärtään.
Mirella on noussut nopeasti yhdeksi Suomen suosituimmista artisteista.
Minttu Kaulanen kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa kiusaamisen varjostamasta lapsuudesta ja nuoruudesta.
Hurja seikkailu tallentui juontaja Kimmo Vehviläisen videolle - selostuksen kera totta kai.
Pekka Haavisto kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa, mistä DJ Pexi idea syttyi.
Radio Novan Iltapäivässä puhuttaa auringon vaarat, mutta Suvi haluaa sanoa epäsuositun mielipiteen. Esko ihmettelee Ronn Moss hypeä ja Suvi herättelee muistoja tuoksujen kautta. Mysteeriäänikisassa potissa 1480 euroa, ratkeaako mysteeri? Kuuntele Iltapäivän kooste tästä!
Radio Novan Iltapäivässä Suvi kyseenalaista mustanhuumorin työpaikkailmoituksessa. Suvi yrittää puhua patongista, mutta Esko kyseenalaistaa Suvin asenteen. Mikä sain Suvin raivostumaan asiakaspalvelutilanteessa ja miksi Eskolle on näytetty keskaria liikenteessä? Kuuntele Iltapäivän kooste tästä!