Uusi dokumenttisarja alkaa Ylellä maaliskuussa.
Sarjassa käsitellään muun muassa sitä, millaisia paineita vastaan naistaiteilijat ovat joutuneet kapinoimaan?
Kari Ketosen ja Antti Holman tähdittämä Kurjen kirous on katsomisen arvoinen piristysruiske.
Sarjan haastatteluissa puhutaan muun muassa houkutuksista, seksistä ja musiikista.
Sarja on yksi Nelonen Median suurimmista draamahankinnoista koskaan noin miljoonan euron jaksobudjetillaan.
Rikoksia ja nyrkkeilyä yhdistelevän sarjan pääroolissa nähdään Saara Kotkaniemi.
Hietalahti on näytellyt ylikonstaapeli Arto Mäkelää Roba-sarjassa sen alusta lähtien.
Uudella tuotantokaudella tutkitaan suuronnettomuutta, joka paljastuu joukkomurhaksi.
Sarjaa tähdittävät Lauri Tilkanen, Iida-Maria Heinonen ja Anu Sinisalo.
Sarja on Siskonpedin tekijöiden käsialaa.
Sarjan on ohjannut ja käsikirjoittanut Tiina Lymi.
Sarja on myyty Canal+-kanavalle kahteen eri maahan.
Sarjassa näyttelevät myös Oona Airola, Antti Luusuaniemi ja Taneli Mäkelä.
Roba-sarjan näyttelijöillä on tarkat ohjeistukset virka-asujen käytöstä, sillä poliisina esiintyminen on laitonta.
Uusi kausi ilmestyy Yle Areenaan lokakuussa.
Roba-sarjan näyttelijöillä on tarkat ohjeistukset virka-asujen käytöstä, sillä poliisina esiintyminen on laitonta.