Siitepöly voi kulkeutua kaukaakin.
Pähkinäpensaat ovat jo aloittanet kukintansa.
Leppänen jäi eläkkeelle syksyllä 2024.
Leppänen nähdään tänään viimeistä kertaa uutisankkurina MTV:n uutisissa.
Leppänen teki ensimmäisen uutislähetyksensä vuonna 1994.
Leppäluoto on tuttu muun muassa Charon-yhtyeestä ja Raskasta joulua -kokoonpanosta.
Leppäluoto julkaisi tänään perjantaina kolmannen sooloalbuminsa ensimmäisen singlen.
MTV Uutiset täyttää tänään 40 vuotta. Pitkäaikainen uutisankkuri Keijo Leppänen muistaa mokistaan esimerkiksi yhden väärin sanotun sanan.
Maria otti yhteyden Tanskaan, jossa asuu 34-vuotias perheenäiti Jenna. Sateisessa ja lämpimässä Kööpenhaminassa eletään jänniä aikoja, sillä perheenlisäystä on luvassa hetkenä minä hyvänsä. Mitä pitää huomioida, jos haluaa mennä Kööpenhaminassa ravintolaan syömään? Kuuntele Marian ja Jennan keskustelu kokonaisuudessaan tästä!
Maria otti yhteyden pitkästä aikaa Saksaan, jossa asuu Kati. Saksalaisten suosituin kesälomakuukausi eroaa hieman Suomesta, mutta yksi perinteinen kesäherkku yhdistää maita. Kuuntele Marian ja Katin keskustelu kokonaisuudessaan tästä!
Esitys nähtiin suositussa Laulu Rakkaudelle - Secret Song Suomi -ohjelmassa.
Ohjelmassa kolme henkilöä kisaavat toisiaan vastaan siitä, kuka heistä on kirpputorin paras myyjä
Kaksikolla on pitkä yhteinen historia.
Maria Leppänen koki onnellisen yllätyksen.
Kuvassa koira istuu pelokkaana pöydän alla.
Kiertueella kuullaan uusia versioita ja tulkintoja miehen aiempien yhtyeiden, kuten Charonin ja Harmajan, tuotannosta.