Linnan juhlat keräsi television äärelle taas useita suomalaisia.
Kuinka tarkasti olet seurannut Linnan juhlien pukuloistoa? Kohta se selviää!
Linnan juhlien etiketti herättää keskustelua vuodesta toiseen.
Itsenäisyyspäivän vastaanotto ja veteraanien kahvitilaisuus jää Haloselta tänä vuonna väliin.
Linnan juhlien makumaailma tulee tänä vuonna Lapista.
Tänäkin vuonna tarjolla on kotimaisia kärkiartisteja.
Itsenäisyyspäivän vastaanotolle on kutsuttu 1700 vierasta.
Vuoden 2023 katsotuin tv-ohjelma keräsi peräti 47 prosenttia koko Suomen kansasta television ääreen.
Nämä asut poikkesivat hieman muista ja jäivät siksi mieleen kättelyjonosta.
Artisti Ilta Silvan esiintyi Linnan juhlien pääsolistina.
Radio Novan Iltapäivässä käydään Linnan juhlien jälkipuintia ja etsitään syitä kahdelle kättelylle. Kaverin puolesta kyselen -osiossa Esko ja Suvi turvautuvat vanhaan ja useasti käytettyyn neuvoon. Hilpeyttä studiossa aiheuttaa Linnan juhlien kyyhäjä-tukka sekä Eskon itsekseen jutustelu. Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
Linnan juhlien pukeutuminen oli jälleen loisteliasta.
Kirsikka oli pukeutunut kuparinväriseen glittermekkoon.
Illan aikana nähtiin selvästi myös yksi vuoden trendiväri.
Keskimäärin lähetystä seurasi 2,36 miljoonaa ihmistä.
Radio Novan Aamussa Kimmolla on ollut tilanne keittiössä ja Minna liittyi tähän vahvasti. Käydään läpi Linnan juhlia ja Minnalla on mielenpäällä mainoskasvot, kuuntele Iltapalat tästä!