Palkkiolla Metsästäjäliitto haluaa kannustaa metsästäjiä keräämään DNA-näytteitä.
Lukeminen voi tuntua aluksi raskaalta, mutta muutaman niksin avulla sitä voi helpottaa.
"Ne poimijat, jotka ovat jo ehtineet täyttää pakastimensa mustikalla ja suomuuraimella ovat nyt hieman hankalassa tilanteessa, jos suunnittelevat puolukankin poimintaa", sanoo erikoistutkija Rainer Peltola.
Kirjat vievät parhaimmillaan mukanaan jonnekin aivan muualle kuin omalle kotisohvalle.
Englantilaisen Luke Littlerin menestys dartsin maailmanmestaruuskisoissa on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota.
Joululomalla on hyvin aikaa kääriytyä peiton alle hyvän kirjan kanssa.
Lukeminen voi tuntua aluksi raskaalta, mutta muutaman niksin avulla sitä voi helpottaa.
Radio Novan Päivässä pohdittiin kuumeen alentamista särkylääkkeillä. Kun joku ihana ja onnellinen hetki tulee mieleen, niin miltä se mahtaa tuoksua? Kuumassalinjassa, ystävän eksän deittailu jakoi kuulijat kahtia ja omien unelmien jarruina tuntuu väillä olevan jopa omat läheiset. Kuuntele kooste tästä!
Luke Evansin mielestä on hyvä, että elokuvissa ei ole enää keskitytty niin paljon Bondin naisseikkailuihin.
Radio Novan Päivässä erilaiset virheelliset mainokset naurattivat. Koulut alkoivat tällä viikolla ja kuulijamme JP jakoi kauniin runon tuleville koululaisille. K-market Tervapadan Ville Kestilä kertoi meille mistä kiusaamisvapaasta vyöhykkeestä on kyse ja reilussa kerhossa puhuttiin kiusaamisesta. Mukana myös sienimaisteri Saimi Hoyerin haastattelu.
Artisti ei jäänyt toimettomaksi yllättävän tilanteen sattuessa.
Elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen, kirjoittaa toimittaja Roy Kokkonen.
Tietokirjailija Vesa Sisättö on kirjoittanut Lukemisen voima -kirjan kaikille, jotka haluavat löytää iloa lukemisesta. Hän kertoo, kuinka kuka tahansa voi aloittaa lukuharrastuksen, vaikka ei aikaisemmin olisi lukenut yhtäkään kirjaa.
Tiistaina introvertti-Niina kertoi omista "kauhukokemuksistaan" ja poissa ollut Anssi antoi kritiikkiä omasta suosikkiradio-ohjelmastaan. Miltä kuulostaa innostuneesti yllättäen luettu teksti?
'Olin nuori ja tarvitsin ne rahat' -tyyppinen tilanne ollut nuoruudessa niin Niinalla kuin Anssillakin. Mutta mihin se heidät ajoi..? Reilukerhossa saimme haastatteluun koulupoliisi Merja Rasinkankaan. Hänellä oli jälleen painavaa asiaa koulukiusaamisesta, sekä terveiset vanhemmille. Tätä ei kannata missata!
Pirjo Heikkilä lukee vanhoja kirjoja -podcast