Kun parin suhde tuli julki vuonna 2015, Holland Taylor ei alkanut peittelemään suhdetta. Sen sijaan hän päätti vastata kysymyksiin rehellisesti.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Pari on ollut yhdessä jo yli viiden vuoden ajan.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Twitterissä jaettu kuva on saanut monet hämmentymään.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Tänä vuonna saa jälleen jättää hapsuja kehystämään kasvoja.
Muoti ja kauneus
yli 6 vuotta sitten
Sosiaalinen media oli tärkeässä osassa, kun nuori nainen pyrki hyväksymään itsensä.
Ilmiöt
yli 7 vuotta sitten
Televisiosarjan johtava tuottaja on paljastanut pieniä yksityiskohtia tulevalta tuotantokaudelta. Sarjan on määrä jatkua ainakin vuoteen 2019 asti.
Viihde
yli 8 vuotta sitten
Depeche Moden nokkamies jatkaa soolouraansa Dave Gahan & The Soulsavers -kokoonpanossa.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Coloradon kuvernööri John Hickenlooper julisti maanantain 21.9. Steve'n'Seagulls - päiväksi Coloradon osavaltiossa.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Yli 50:n suomalaisartistin ja yhtyeen nimikirjoituksilla varustetut Jaakko Mannisen ottamat valokuvataulut huutokaupataan uuden lastensairaalan hyväksi.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Suomalainen Steve'n'Seagulls -yhtye menestyy maailmalla. Edessä on kiertue Yhdysvalloissa.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Patrick Wikblad huusi itselleen Juhani ”Tami” Tammisen MM-kisojen yhteydessä käyttämän keltaisen takin. Kyseisessä takissa on kaikkien vuoden 2015 MM-kisaleijonien nimikirjoitukset.
Ajankohtaista
yli 9 vuotta sitten
Helsingin Olympiastadionilla lauantain hyväntekeväisyyskonsertissa Uuden lastensairaalan hyväksi esiintynyt kansansuosikki kertoi Novalle odottavansa malttamattomana omaa stadionkeikkaansa.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Mira Luoti esiintyy Live Aid Uusi Lastensairaala -konsertissa huomenna. Hän kertoo, ettei konserttia kannata jättää väliin mistään hinnasta.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Elastinen on yksi Live Aid Uusi Lastensairaala -kiitoskonsertin esiintyjistä. Artisti lupaa erityisen yllätyksen, joka tullaan näkemään hänen esiintymisensä aikana.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Live Aid Uusi Lastensairaala -megakonsertti kerää Helsingin olympiastadionille 300 esiintyjää. Yksi heistä on Johanna Kurkela, jolla on edessään ensimmäinen stadion keikka.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Internetissä on kiertänyt ikäviä huhuja koskien yhdysvaltalaisen Adam Lambertin Live Aid -esiintymistä. Huhut eivät kuitenkaan pidä paikkaansa, vahvistetaan Live Aid Uusi Lastensairaala -konsertin järjestäjien taholta.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten