Radio Nova Klassikot
SU 12 - 14 Anssi Honkanen
Radio Nova Klassikot
Radio Nova Klassikot on omistettu vain ja pelkästään parhaimmille klassikoille. Anssi Honkanen rakentaa yhdessä kuuntelijoiden sunnuntain timanttisimman klassikkolistan joka sunnuntai kello 12-14.
Anssi Honkanen
Muistan, kun äänitin kaverin kanssa omaa radio-ohjelmaa isän kasettimankalle vuonna 90. Pihapiirimme suosituimman ohjelman nimi oli Anssilla ja Mikalla on asiaa. Ratkaisimme Hannu Karpon jalanjäljissä asuinalueemme vääryksiä, muun muassa mystistä postilaatikkoryöstöä, jonka tekijä jäi kovista ponnisteluista huolimatta selvittämättä.
Kaverini Mika kommentoi mulle erään kasettiäänityksen jälkeen,suu äidin leipomaa omenapiirakkaa täynnä, että susta voi joskus tulla isona ihan oikea radiopersoona. Vastasin Mikalle naurahtaen, että en usko, ja jatkoin piirakan mussuttamista kasvavan lapsen ruokahalulla.
Tästä aikaa kului 16-vuotta, opiskelin äänitekniikkaa, soitin lyhyen menestyksen saavuttaneessa Pop-yhtyeessä, toimin piirivartijana, kaupan kassana ja opiskelin lisää. Sitten löysin itseni taas mikrofonin äärestä, tällä kertaa siitä oli tullut monen sattuman kautta ammattini.
Nyt radiotyötä on takana kymmenisen vuotta ja saan viettää iltapäiväni kuuntelijoiden seurana Radio Novassa. Avioliitossa elävänä pienen tytön isänä tutkin maailmaa aikuisen silmin, mutta pientä lapsenmielisyyttä musta ei varmaan saa pois ikinä.