Imatra Big Band Festival julkisti ensimmäiset esiintyjänsä

19.01.2013 10:40 -

Imatra Big Band Festivaalia vietetään 28.6.-4.7.2013 Imatran kosken ja keskustan välittömässä läheisyydessä.

Festivaali keskittyy erityisesti suurten orkestereiden musiikkiin. Eri tyylilajeista festivaali tarjoaa elämyksiä swingistä jazziin, bluesista funkiin, rockista souliin ja suomalaiseen viihdemusiikkiin. Esiintyjäkaarti koostuu niin kansainvälisesti kuin kotimaisista artisteista.

Imatra Big Band Festivalin ohjelmasta julkistetaan kaksi kokonaisuutta: avajais- sekä päätösilta. Perjantaina 28.6.2013 vietetään avajaisia kotimaisien merkeissä. Illan aloittavat raskasta rockia soittava Los Bastardos Finlandeses ja soolouralle siirtynyt Samuli Putro. Illan pääesiintyjänä nähdään ensi kesänä harvakseltaan keikkaileva Kolmas Nainen Pauli Hanhiniemen johdolla.

Torstain 4.7.2013 päätöskonsertin ohjelmisto jatkaa IBBF:lle tyypillistä blueskonserttien huikeaa tasoa. Dirty Harry’s Rock’n Roll Big Band solistinaan mm. Lisa M avaavat tämän vuoden legendaarisen bluesillan. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Corey Harris & The Rasta Blues Experience esiintyy Imatralla tuoden oman kiehtovan lisänsä illan konserttiin. Itse pääesiintyjä ei ole yhtään vähempää kuin Woodstockista uransa aloittanut ja useita Grammyja voittanut maailmankuulu blueskitaristi Johnny Winter, joka on uransa aikana ehtinyt tekemään yli 130 pitkäsoittoalbumia.

Ohjelma kokonaisuudessaan julkistetaan kevään 2013 aikana.

(Radio Nova, Imatra Big Band Festival)

Kilpailut

Uusimmat