Kuva: Shutterstock

Syntyvyydessä tapahtui muutos

25.07.2024 20:15 - Minttu Tikkanen

Alkuvuonna on syntynyt enemmän lapsia kuin viime vuonna samaan aikaan.

Syntyvyys on kevyessä nousussa, selviää Tilastokeskuksen tiedoista.

Tämän vuoden tammi-kesäkuussa syntyi Suomessa yhteensä 21 719 lasta. Se on hieman, 465 lasta enemmän kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Myös kokonaishedelmällisyysluku on hieman noussut viime vuodesta.

2010-luvulla syntyvyys laski yhdeksänä vuonna perätysten. Pientä muutosta käyrään toivat koronavuodet 2020 ja 2021, jolloin lapsia syntyi enemmän, mutta muutos jäi väliaikaiseksi syntyvyyden jatkettua laskuaan taas niiden jälkeen. Nyt lasku on ainakin hetkellisesti pysähtynyt, mutta trendin pysyvyydestä ei pystytä vielä tarkemmin sanomaan.

Suomen väestö kuitenkin kasvaa tasaisesti myös maahanmuuton kautta. Suomeen muutti tänä vuonna tammi-kesäkuun välillä 27 247 henkilöä ulkomailta, joista Suomen kansalaisia oli 2 881. Pois Suomesta muutti vain 6 051. Eniten Suomeen muutetaan EU-maiden ulkopuolelta. Alkuvuonna eniten maahanmuuttajista tuli Ukrainasta.

Lue myös: Syntyvyys oli viime vuonna ennätysalhaista - katso missä kokonaishedelmällisyysluku oli pienin

Lue myös: Syntyvyys laskee odotettuakin nopeammin - tilastossa myös toinen mielenkiintoinen nytkähdys

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat