Kuva: Ari Kettukangas

Työttömyysturvan työssäoloehto muuttuu aiemmasta - töissä oltava aiempaa pidempään

01.08.2024 19:15 - Minttu Tikkanen

Työssäoloehdon muutokset saattavat kuitenkin auttaa osa-aikatyötä tekeviä.

Työttömyysturvan ehdot tulevat jatkossa kiristymään, kun muun muassa työssäoloehto pitenee. 

Työttömän oikeus saada ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa määräytyy yleensä työssäoloehdon mukaan. Kela kertoo sivuillaan, että työssäoloehdon pidentyessä on jatkossa työntekijällä oltava takanaan pidempi työhistoria saadakseen korvauksia.

Jatkossa  ansiopäivärahaa ja peruspäivärahaa kertyy myös suoraan palkkatason perusteella. Osan tilannetta muutos voi hankaloittaa, mutta esimerkiksi osa-aikatyötä tekevän tilannetta taas helpottaa, kun työssäoloehto alkaa kertyä palkkatulon perusteella työajan sijaan.

– On kuitenkin arvioitu, että työssäoloehdon kerryttämisestä voi tulla keskimäärin hieman helpompaa, koska sitä voi jatkossa kartuttaa pienemmälläkin työajalla, kommentoi Kelan juristi Antti Ristimäki.

Uutta työssäoloehtoa alkaa jatkossa kertyä 465 euron suuruisesta kuukausipalkasta. Muutosta kutsutaan työssäoloehdon euroistamiseksi, sillä aiemmin se on alkanut kertyä tietyn viikkotuntimäärän ylittyessä. Aiempi raja oli 18 työtuntia viikossa, jota vähemmän töitä tekeville työssäoloehtoa ei kertynyt lainkaan. Nyt työssäoloehto voi alkaa kertyä, jos vain riittävä palkkataso ylittyy.

Täyttyäkseen työssäoloehto kuitenkin pitenee aiemmasta kuudesta kuukaudesta 12 kuukauteen. Yksi täysi kuukausi muodostuu, jos tienaa kuussa vähintään 930 euroa ja puolikas kuukausi, jos taas vähintään 465 euroa. Jotta työssäoloehto täyttyy, tulee 12 kuukauden mahtua yhteensä 28 kuukauden tarkastelujakson sisään. Kuukausien ei siis tarvitse välttämättä olla peräkkäin, jotta työssäoloehto täyttyy.

Uusi laki tulee voimaan 2.9.2024 ja koskee kaikkia tuolloin töissä olevia. 

Lue myös: Tiesitkö? Veronpalautus voi vaikuttaa saataviin tukiin

Lue myös: Pian voimaan astuvat leikkaukset vaikuttavat puoleen miljoonaan ihmiseen - tähän ryhmään osuvat pahiten

Lähde: Kela

Kilpailut

Uusimmat