Kuva: Shutterstock

Väsymys ajaessa on valtava riski - näin ehkäiset rattiin nukahtamisen

16.08.2024 20:15 - Sanni Seppä

Väsymyksen on arvioitu vaikuttavan taustalla jopa joka viidennessä kuolonkolarissa Suomessa, kertoo Liikenneturva.

Väsymys ja ajaminen eivät ole hyvä yhdistelmä, sillä väsyneenä riski onnettomuuksille kasvaa. Väsyneenä ajokyky heikentyy, reagointi hidastuu ja kuljettaja tarvitsee enemmän aikaa havaitsemiseen, ratkaisujen tekoon ja toimintaan. Jos rattiin nukahtaa, voi hallinta koko ajoneuvosta pettää hetkessä. 

Väsymyksen merkkejä ovat muun muassa haukottelu ja silmien tuntuminen ”hiekkaisilta” tai raskailta. Väsyneenä myös tiemerkinnät, liikennemerkit ja liittymät saattavat jäädä helposti huomaamatta. Usein taustalla on yksinkertaisesti levon puute, mutta myös heikko unen laatu, sairaudet ja lääkitykset voivat aiheuttaa kuskille väsymystä. Näiden lisäksi sumu, sade, lumi, jonossa ajaminen, pitkät ajo-rupeamat ja yksitoikkoinen ajo voivat väsyttää kuljettajaa.

Väsymyksen on arvioitu vaikuttavan taustalla jopa joka viidennessä kuolonkolarissa Suomessa, ja lähes joka kolmas suomalainen kuljettaja on joutunut vaaratilanteeseen väsymyksen takia, kerrotaan Liikenneturvan sivuilla. Liikenneturvan vuonna 2023 toteuttamassa kyselyssä 12 prosenttia kertoi autoilleensa viimeisen 12 kuukauden aikana niin väsyneenä, että pelkäsi sen olevan turvallisuudelle vaarallista. Kuljettajista 6 prosenttia oli torkahtanut rattiin edes sekunniksi. 

Liikenneturva on listannut erilaisia tapoja rattiin nukahtamisen ehkäisemiseksi:

Ennen matkaa:

- Nuku edellisenä yönä vähintään 6 tuntia tai enemmän. Voit nukkua myös päiväunet ennen matkaa.

- Lähde tarpeeksi ajoissa matkaan, jotta tauoista ei tarvitse tinkiä.

- Mieti etukäteen taukopaikat ja muista tauottaa ajo.

- Älä syö tukevaa ateriaa juuri ennen ajoon lähtöä. Alkoholi ja ajaminen eivät myöskään kuulu yhteen.

- Vältä ajamista sairaana.

- Riski rattiin nukahtamisesta on suurimmillaan klo 01-06 välillä, joten vältä ajamista näinä tunteina.

Ajon aikana:

- Yhdistele kulkumuotoja mahdollisuuksien mukaan niin, että joudut ajamaan lyhyempiä rupeamia.

- Muista pitää taukoja, mikäli edessä on pitkä matka.

- Yksitoikkoinen reitti voi väsyttää. Valitse mahdollisuuksien mukaan siis sellainen reitti, joka sisältää hieman vaihtelua.

- Pirteä matkaseura auttaa pysymään virkeänä. 

- Vaihtakaa kuljettajaa, jos toinen väsähtää.

Lue myös: Juhannusliikenteessä menehtyy ja loukkaantuu ihmisiä tavallista enemmän - nämä ovat pahimmat vaaratekijät

Lue myös: Alkoholittomat siiderit testissä, yksi nousi ylitse muiden: "Tässä maistuu kesä"

Lue myös: Mikä lasketaan avotuleksi ja mikä ei? Sisäministeriöltä selkeä ohjeistus

Lähde: Liikenneturva

Juttu on julkaistu alun perin 23.6.2024.

Kilpailut

Uusimmat