Kuva: Shutterstock

Vapeja heitetään yhä useammin roskana luontoon - tiedätkö, miten se tulisi oikeasti kierrättää?

06.09.2024 12:15 - Sanni Seppä

Sähkötupakkaa ei tule missään nimessä heittää esimerkiksi sekajätteeseen.

Sähkötupakat eli vapet päätyvät yhä useammin roskana luontoon. Vapet ovat sähkölaitteita, jotka sisältävät pariston tai akun lisäksi nesteitä ja lasia. Sähkötupakointi on kasvattanut suosiotaan etenkin nuorten keskuudessa lähivuosina.

Luontoon heitetty vape on kuitenkin ympäristöriski, eikä sitä tulisi missään tapauksessa hävittää sinne. 6,5 vuotta roskia luonnosta keränneen Teemu Oinion mukaan vaperoskat alkoivat lisääntyä luonnossa muutama vuosi sitten.

– Monesti tulee vaikutelma, ettei sähkötupakoita ole edes yritetty viedä roskikseen: Ensin löytyy pahvinen pakkauslaatikko, sitten vähän matkan päästä muovinen kuori. Kyseessä on kuitenkin myrkyllinen roska ja todellinen ympäristöriski, joka ei kuuluisi edes sekajätteeseen, vaan tulisi kierrättää, Oinio sanoo Recser Oy:n tiedotteessa.

Miten vape sitten tulisi kierrättää?

Käytettyä sähkötupakkaa ei tule heittää sekajätteeseen, sillä käytetty akku voi aiheuttaa tulipaloriskin kolhiintuessaan tai joutuessaan puristuksiin. Vape tulee viedä sähkö- ja elektroniikkaromua vastaanottavaan myymälään tai alueelliseen keräyspisteeseen. Ylijäänyt sähkötupakan neste sen sijaan lajitellaan vaarallisen jätteen keräykseen.

Lue myös: Mihin jäteastiaan kassakuitti kuuluu? Entä tuorekelmu? Testaa, oletko todellinen kierrätystietäjä

Lue myös: Ylimääräiset omenat eivät kuulu biojäteastiaan - näin hävität syksyn puutarhajätteen oikein

Lue myös: Tuleeko alumiinivuoka pestä, jotta sen voi laittaa metallinkeräykseen? Asiantuntijalta selkeä ohje

Lähde: Paristokierrätys

Kilpailut

Uusimmat