Kuva: AOP

Aasian tämän vuoden tuhoisin taifuuni on hukuttanut jo useita kyliä ja vienyt hengen sadoilta

14.09.2024 08:15 - Minttu Tikkanen

Taifuuni Yagi on riehunut useissa Aasian valtioissa.

Tämän vuoden toistaiseksi tuhoisin taifuuni Aasiassa, taifuuni Yagi, on aiheuttanut laajamittaista vahinkoa useissa Aasian maissa, kuten Kiinassa, Thaimaassa, Vietnamissa, Laosissa, Filippiineillä ja Myanmarissa. Asiasta uutisoivat monet ulkomaiset mediat kuten CNN.

Esimerkiksi Vietnamissa ja Thaimaassa monet kylät ovat tulvineet niin pahasti, että osa autoista ja rakennuksista on jäänyt veden alle. Taifuunin rantautumisesta on jo yli viikko, mutta monet kylät ovat edelleen Thaimaassa ja Vietnamissa veden alla. 

Taifuuni on vaatinut myös paljon kuolonuhreja. Esimerkiksi Vietnamissa kuolleiden määrä on noussut jo pitkälle yli 200 uhriin. Ihmisiä on menehtynyt esimerkiksi tulvimisen ja maanvyörymien seurauksena. Uusien vaarallisten maanvyöryjen uhka on myös edelleen olemassa. Myös Thaimaassa kuolleita on kymmenittäin, ja talojen ollessa veden alla, ovat myös pelastustyöt hyvin hankalia. 

Thaimaassa yksi pahimmin tulvivista alueista on Chiang Rain maakunta maan pohjoisosassa. Vietnamissa sen sijaan kokonainen silta on romahtanut Phu Thon maakunnassa tiputtaen autoilijat autoineen veteen. 

Trooppiset myrskyt uhkaavat voimistua ja muuttua yhä vaarallisemmiksi lähitulevaisuudessa, sillä merivesi lämpenee ilmastonmuutoksen myötä. Asiantuntijat ovat varoitelleet ilmiöstä jo vuosien ajan.

Thaimaassa autojakin on ajautunut veden varaan. (kuva: AOP)

Vietnamissa kadut ovat tulvineet pahasti. (kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Suositussa miljoonakaupungissa maa nielaisi yllättäen turistin - etsinnät lopetettiin liian vaarallisina

Lue myös: Vuosikymmeniä sitten uponnut kylä tuli uudelleen näkyviin äärimmäisen kuivuuden myötä Kreikassa

Lue myös: Kreikassa rannikkoa peittää satojen tuhansien kuolleiden kalojen matto

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat