Kuva: AOP

Tavanomaisesti metrejä syvä joki kuivui vain sentteihin - tilanteen pelätään pahenevan

19.09.2024 14:15 - Minttu Tikkanen

Kuivakausi on alkanut Brasiliassa poikkeuksellisena.

Monien Amazon-joen sivuhaarojen vedenpinta on alimmillaan koskaan mittaushistorian aikana äärimmäisen kuivuuden vuoksi.

Yksi kärsineistä haaroista on merkittävä Madeira-joki, jonka veden syvyys on tavallisesti yli 3,3 metriä. Nyt joessa on vettä jäljellä enää noin 48 senttimetriä. Madeira-joen haara sijaitsee Porto Velhon kaupungissa Brasiliassa. Asiasta uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Erityisen huolestuttavan tilanteesta tekee, että Brasilian kuivakausi on pahentunut jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Tyypillisesti kuivakausi kestää heinäkuusta marraskuuhun, ja jo syyskuun puolivälissä vesistöjen pinnat ovat huolestuttavan alhaalla ja kuivuus äärimmäistä. 

Ilmastonmuutos voi osaltaan pahentaa kuivakausia, minkä lisäksi myös sademetsien hakkaaminen pahentaa vaikutuksia, sillä puut vapauttaisivat ilmaan kosteutta. 

Jo viime vuonna Amazon kärsi pahimmasta kuivuudesta 45 viiteen vuoteen, ja tutkijat pitivät ilmastonmuutosta ainakin osasyyllisenä siihen. 

Lue myös: Kreikassa rannikkoa peittää satojen tuhansien kuolleiden kalojen matto

Lue myös: Aasian tämän vuoden tuhoisin taifuuni on hukuttanut jo useita kyliä ja vienyt hengen sadoilta

Lue myös: Vuosikymmeniä sitten uponnut kylä tuli uudelleen näkyviin äärimmäisen kuivuuden myötä Kreikassa

Lähde: BBC

Kilpailut

Uusimmat