Kuva: AOP

Ehdokkaiden välinen ero repesi uudessa kannatusmittauksessa - ennakoiko vaalien voittajaa?

19.09.2024 16:15 - Minttu Tikkanen

Yhdysvaltain presidentinvaalit käydään marraskuussa.

Arvostetun Quinniapicin yliopiston tekemät kannatusmittaukset Yhdysvaltain marraskuisista presidentinvaaleista näyttäisivät povaavan Kamala Harrisin voittoa tärkeissä vaa'ankieliosavaltioissa, jotka voivat ratkaista koko vaalit.

Aikaisemmin tilanne on näyttänyt tärkeissä vaa'ankieliasemassa olevissa osavaltioissa, kuten Pennsylvaniassa, Wisconsinissa ja Michiganissa, hyvin tasaiselta. Nyt tehdyn mittauksen mukaan kuitenkin Harris olisi saamassa selvästi enemmän valitsijamiehiä kahdessa vaa'ankieliosavaltiossa ja niukan enemmistön myös kolmannessa.

Pennsylvaniassa Harris johtaisi mittauksen mukaan selvimmin 51 prosentilla, kun taas Donald Trump saisi 45 prosentin kannatuksen. Pennsylvanian kohdalla tulos on erityisen merkittävä, sillä ero ylittää jo tutkimuksen virhemarginaalin, 2,7 prosenttia suuntaan toi toiseen, kyseisen osavaltion kohdalla. 

Myös Michiganissa tilanne näyttäisi Harrisin kannalta melko vahvalta, jos hän saisi mittauksen ennakoiman 50 prosentin kannatuksen ja Trump 45 prosentin.

Wisconsinissa tilanne näyttää kuitenkin yhä melko tasaiselta, sillä mittaus ennakoi Harrisille 48 prosentin ja Trumpille melkein saman, 47 prosentin kannatusta. 

Yhdysvalloissa presidentinvaalit eivät ratkea automaattisesti äänestäjämäärien perusteella, vaan tulokseen vaikuttavat voitettujen valitsijamiesten määrät. Jos ehdokas voittaa tietyssä osavaltiossa, hän saa tällöin puolelleen kaikki osavaltion valitsijamiehet. Pennsylvania, Wisconsin ja Michigan ovat yleensä hyvin tasaväkisiä demokraattien ja republikaanien välillä, mikä tekee niistä usein niin kutsuttuja vaa'ankieliosavaltioita.

Lue myös: FBI epäilee jo toista Trumpin salamurhayritystä - aseistautunut henkilö piileskeli pusikossa

Lue myös: Kamala Harris ohitti jo mielipidemittauksessa Donald Trumpin

Lue myös: Beyoncé antoi hittikappaleensa Kamala Harrisin vaalikampanjan käytettäviin

Lähde: Quinnipiac University

Kilpailut

Uusimmat