Kuva: Shutterstock

Mikä on tällä hetkellä ennustettu jonotusaika turvatarkastukseen? Finavia pilotoi uutta ominaisuutta

11.10.2024 14:45 - Reija Saarinen

Syyslomat alkavat ympäri Suomea.

Syyslomakausi käynnistyy Suomessa ensi viikolla. Tuttuun tapaan luvassa on myös lentokenttäruuhkia, kun ihmiset suuntaavat lomamatkoilleen. 

Kerroimme aiemmin, että Finavian mukaan ruuhkahuippu osuu 9.- 20. lokakuuta 2024 väliselle ajalle. Ruuhkaisimmat ajat ovat yleensä aamuisin sekä iltapäivisin.

Finavia kertoo sivuillaan ottaneensa kokeiluun nyt uuden ominaisuuden, jonka on tarkoitus parantaa muun muassa sujuvuutta. Tiedotteen mukaan nettisivu näyttää nyt ennustetun jonotusajan 12 tuntia eteenpäin. Pilotti perustuu Finavian mukaan matkustajadatasta simuloituun ennusteeseen.

Vaikka jonotusajan voi nyt tarkistaa, suosittelee Finavia silti matkustajia saapumaan lentokentälle lentoyhtiön suosittelemaan aikaan. 

Kuluneen syksyn aikana lentokentällä on ollut toisinaan koviakin ruuhkia. Yksi syy on ollut nesterajoitusten muuttuminen, joka on ruuhkauttanut turvatarkastusta. 

Lue myös: Finnair on valittu Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi jo neljättätoista kertaa

Lähde: Finavia

Kilpailut

Uusimmat