Kuva: All Over Press

Helsingissä pyritään vähentämään katutyöhaittoja - maksuja korotetaan tuntuvasti

12.10.2024 11:15 - Nina Turunen

Kalliimmat maksut astuvat voimaan ensi vuoden maaliskuussa.

Helsingissä jatketaan katutöiden sujuvoittamishanketta. Kaupunki perii katutyömaalta alueenkäyttömaksun, joka määräytyy alueen keskeisyyden sekä työmaan koon ja keston mukaan. Nyt maksuja aiotaan nostaa tiukentamalla kriteeteitä ja nostamalla työmaan päiväkohtaista taksaa, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.

Aiemman hinnaston mukaan esimerkiksi kaivuutyöstä perittävä päivätaksa oli korkeimmillaan 120 euroa, mutta uudistuksen myötä se voi nousta ydinkeskustan alueella suurella työmaalla jopa 371 euroon. Uudistuksessa nostetaan myös käsittely- ja valvontamaksua vastaamaan kunnalle aiheutuvia kuluja. 

Hinnankorotuksilla tavoitellaan pienempiä työmaita ja nopeampaa valmistumista, jotta niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa liikkumiselle ja yritystoiminnalle. 

Kaupunki uskoo, että pienemmät ja lyhytkestoisemmat työmaat edistävät keskustan alueen saavutettavuutta, toimivuutta ja houkuttelevuutta. Samalla pyritään myös takaamaan ydinkeskustan huolto- ja jakeluliikenteen sujuvuus.

Jatkossa kovempia maksuja peritään pääliikenneväylillä, pyöräilyn pääreiteillä sekä bussi-ja raitioliikenteen keskeisillä reiteillä. Lisäksi Helsingin ydinkeskustan luokitellaan erilliseksi, korkeimman maksuluokan alueeksi. Uudistetun taksan on määrä astua voimaan maaliskuussa 2025.

Lue myös: Helsinki kunnostaa huumeongelmista parjatun puiston

Lue myös: HSY korottaa vesi- ja jätehuollon hintoja - taustalla pakottava syy

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat