Kuva: Shutterstock

Kierrätyskeskus teki kovan linjauksen: ei vastaanota enää tietyn brändin vaatteita

18.10.2024 20:15 - Sanni Seppä

Kierrätyskeskuksen mukaan kyse on sekä laatukriteereistä että turvallisuudesta.

Kierrätyskeskus on tehnyt linjauksen, ettei se enää jatkossa vastaanota, myy tai anna ilmaiseksi kiinalaisen ultrapikamuotijätin Sheinin tuotteita. Kierrätyskeskuksen mukaan kyse on laatukriteereistä sekä turvallisuudesta.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen lahjoitetaan päivässä keskimäärin 40 000 tuotetta, joten tarkempaan vastuullisuusanalyysiin ei ole keskuksen mukaan mahdollisuuksia tällä hetkellä. Tämän takia on pitänyt tehdä selkeä linjaus siitä, mitä tuotteita ei lajitella tai laiteta ilmaisjakeluun. 

Sheinin tuotteiden vastuullisuus ja turvallisuus on puhututtanut paljon julkisessa keskustelussa ja mediassa. Uutisoimme elokuussa Sheinin, AliExpressin ja Temun tuotteisiin kohdistuneista tarkastuksista, joissa todettiin, etteivät useat tuotteet täyttäneet lakisääteisiä standardeja. 

Testattujen tuotteiden joukossa oli muun muassa Sheinin kenkiä, joiden havaittiin sisältävän huomattavan suuria määriä ftalaatteja - yksi pari ylitti jopa 229 kertaa laillisen pitoisuusrajan. Kyseessä on muovin joustavoittamiseen käytetty kemikaali.

"Tuoteturvallisuuslainsäädäntö velvoittaa arvioimaan, että myymämme tuotteet ovat turvallisia käyttää, eli ne eivät saa aiheuttaa vaaraa kuluttajille.  Sheinin tuotteet on todettu erilaisissa pistokokeissa jossain määrin vaarallisia kemikaaleja sisältäviksi. Myös tuotteiden laatu on myös sen verran huono, ettei niiden kierrossa pitäminen ole perusteltua", Kierrätyskeskuksen julkaisussa kirjoitetaan.

Lue myös: Hau-Hau kevytrullista ei löytynyt syytä koirien neurologisille oireille

Lue myös: Ruotsissa useat ihmiset saivat vaarallisen myrkytyksen kekseistä - osa joutui jopa tehohoitoon

Lue myös: Maastosta löytyi ihmisen käsi - nyt poliisi järjestää maastoetsinnät löytääkseen muita jäänteitä

Lähde: Kierrätyskeskus

Kilpailut

Uusimmat