Kuva: Shutterstock

Suomalaisten huoli työttömyydestä kasvaa

27.11.2024 10:45 - Reija Saarinen

Kuluttajien luottamus pysyi myös marraskuussa heikkona.

Suomalaisten luottamus talouteen heikkeni marraskuun aikana hieman edelliseen kuukauteen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Suomalaisten arviot omasta sekä Suomen taloustilanteesta olivat vaisut.

Huomattavaa oli se, että huoli yleisestä työttömyyskehityksestä heikkeni edelleen. Kuluttajista vain 12 % odotti, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja jopa 60 % arvioi työttömyyden lisääntyvän.

Monilla myös tuntui olevan entistä suurempi huoli myös omasta mahdollisesta työttömyydestä. Jopa 27 prosenttia uskoi riskin kohonneen. Toisaalta kuitenkin 39 prosenttia koki, ettei heillä ole vaaraa joutua työttömäksi tai lomautetuksi.

Marraskuussa ajankohtaa pidettiin myös huonona lainanotolle ja säätämiselle. Kuluttajien arvio omasta taloustilanteesta sen sijaan oli yhtä hyvä kuin pitkällä ajalla keskimäärin.  Mahdollisuuksia säästämiseen tulevina kuukausina ennakoitiin olevan samalla tavalla kuin normaalisti.

Lue myös: Näin käy Suomen väestönkasvun 2040-luvulla - Tilastokeskus arvioi

Lue myös: Suomen väkiluku kasvoi ja sille on yksi selkeä syy

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat