Kuva: Shutterstock

Kissojen vapaana pitämistä käsitellään pian eduskunnassa

13.12.2024 11:15 - Minttu Tikkanen

Kissojen vapaana oloa halutaan rajoittaa muiden sekä kissan oman turvallisuuden vuoksi.

Kissojen vapaana pitämistä käsitellään pian eduskunnassa, sillä asiaa koskeva kansalaisaloite on kerännyt 50 000 allekirjoitusta ja etenee siten eduskuntaan. 

Allekirjoituksia on kerätty kesäkuusta asti, ja 50 000 tuli täyteen eilen joulukuun 12. päivä.

Aloitteessa esitetään eduskunnan säätävän lailla kielletyksi kissojen kytkemättömänä pidon omistajan oman pihan tai tontin ulkopuolella sekä kissojen kytkemättömänä pidon taajamassa, myös mukaan lukien omistajan tontilla tai pihalla.

Esitystä perustellaan siten, että nykyinen lainsäädäntö on tulkinnanvarainen, minkä myötä vapaana liikkuvat kissat sekä aiheuttavat vahinkoja muille eläimille ja omaisuudelle, mutta saattavat olla myös itse vaarassa menehtyä esimerkiksi liikenteen joukkoon päätyessään. Lailla toivottaisiinkin säädettävän kissan vapaana pito osaksi heitteillejätön määritelmään.

Lue myös: Merkit, joista tunnistat pentutehtailun - poliisi listasi varoitusmerkit

Lue myös: Yksi pienlemmikki joutuu hylätyksi muita useammin - HESYn mukaan noutoprosentti on pyöreä nolla

Lähteet: Kansalaisaloite

Kilpailut

Uusimmat