Kuva: Shutterstock

"Leikkiä omalla ja muiden hengellä" - Poliisi varoittaa junaraiteiden ilkivaltatapauksista

18.12.2024 18:15 - Sanni Seppä

Oulun ja lähikuntien raiteilla on tapahtunut toukokuun jälkeen 60 ilkivaltatapausta.

Oulun poliisi kertoo tuoreessa Instagram-julkaisussaan, että junaraiteisiin kohdistuvaa ilkivaltaa on ollut tänä vuonna runsaasti toukokuun jälkeen.

Poliisi sai Finntraficilta tiedon, jonka mukaan Oulun ja lähikuntien raiteilla on tapahtunut toukokuun jälkeen peräti 60 ilkivaltatapausta. Useimmissa tapauksissa raiteille on asetettu esineitä, joihin juna on törmännyt. 

"Junaradoilla pelleileminen on leikkiä omalla ja muiden hengellä. Juna lähestyy kokoonsa nähden erittäin hiljaa. Lisäksi kiskoilla liikkuvat junat kulkevat yleensä sähköllä, josta voi aiheutua sähköiskuvaara kiskoilla leikkivälle", Poliisi muistuttaa julkaisussa.

Tämän lisäksi juniin voi aiheutua kalliita vaurioita raiteille asetettujen esineiden vuoksi. Myös muulle liikenteelle koituu haittaa ilkivallasta, koska nopeusrajoituksia joudutaan laskemaan ja vieraat esineet pitää poistaa kiskoilta. 

Poliisi pyytää, että aihe otettaisiin puheeksi kotona.

"Poliisi toivoo, että vanhemmat kävisivät keskustelua lasten ja nuorten kanssa junaradalla leikkimisestä ja sen seurauksista".

Jos julkaisu ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Poliisi tutkii väärennettyjen joulusuklaiden tapausta

Lue myös: Sankarillisesti toiminut Kuha on Vuoden poliisikoira 2024

Lue myös: Poliisi varoittaa kynttilämyyjiksi tekeytyneistä huijareista

Kilpailut

Uusimmat