Kuva: Shutterstock

Lumiaura saapuu asuntokaduille nyt huomattavasti nopeammin kaikkialla Helsingissä

09.01.2025 12:15 - Sanni Seppä

Aiemmin asuntokadut ovat saattaneet joutua odottamaan aurausta jopa kolmen vuorokauden ajan.

Kerroimme marraskuussa, että tänä talvena Helsingin katujen talvikunnossapitoon on tulossa uudistuksia.

Jatkossa asuntokadut aurataan, kun lumen paksuus ylittää 5 senttimetriä tai sohjon paksuus 4 senttimetriä. Katu aurataan 12 tunnin kuluessa, jos määrä ylittyy päiväsaikaan. Jos määrä sen sijaan ylittyy illan tai yön aikana, aurataan katu seuraavaan iltaan mennessä. Kyseinen uudistus on tullut voimaan nyt kaikkialla Helsingissä. 

Aiemmin asuntokadut ovat voineet joutua odottamaan aurausta jopa kolmen vuorokauden ajan, joten ero aiempaan on merkittävä.

Kaupungin kadut aurataan hoitoluokituksen mukaan. Ennen asuntokatuja lumiaura suuntaa pääkaduille ja joukkoliikenteen käyttämille kaduilla. Myös kävely- ja pyörätiet aurataan hoitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä. Voimakkaan lumipyryn aikana aurauksen aikarajat eivät kuitenkaan ole voimassa, Helsingin kaupunki kertoo.

Lumitöitä myös valvotaan aiempaa enemmän. Tarkoituksena on panostaa talvikunnossapidon parempaan laatuun.

Lue myös: Nimekäs hampurilaisketju hakeutui konkurssiin: "Muuta keinoa ei valitettavasti enää ole"

Lue myös: Näin hankkiudut joulukuusesta eroon ilman kaikkialle karisseita neulasiav

Lue myös: Tältä näyttää ankkuri, jonka epäillään liittyvän joulupäivän kaapelivaurioihin

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat