Kuva: XS Lelut

Suuri määrä lastenleluja vedettiin myynnistä niiden aiheuttaman syöpäriskin vuoksi

29.01.2025 10:15 - Hanna Levänen

Takaisinvedettävään tuotesarjaan kuuluu 73 erilaista lelua.

Lastenleluja vedetään pois myynnistä niistä aiheutuvan kemiallisen vaaran vuoksi, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes tiedottaa Vaarallisettuotteet.fi-sivustolla.

Kyseessä on Rubbabu-tuotesarjan lelut. Sarjaan kuuluu monia erilaisia kumi- tai vaahtomuovileluja. Lelut on tarkoitettu laajalle ikäryhmälle, keskimäärin 1–5-vuotiaille lapsille.

Kyseessä on suhteellisen suuri toimenpide, sillä takaisinvedettyjä tuotteita on jopa 73, tiedotteesta selviää. Leluja on markkinoitu muun muassa sillä, että ne on valmistettu luonnonkumista.

Syynä takaisinvedolle on leluista vapautuvat kemikaalit. Tiedotteen mukaan tuotteista vapautuu liikaa nitrosoituvia aineita, jotka pahimmassa tapauksessa voivat aiheuttaa jopa syöpää.

Takaisinvedosta tiedottaa myös leluja myyvä XS Lelut. Leluyhtiön tiedotteen mukaan lapset voivat altistua vaarallisille kemikaaleille koskiessaan tuotteisiin tai laittaessa niitä suuhunsa.

XS Lelut on lopettanut tuotteen myynnin ja ryhtynyt keräämään tuotteita niitä ostaneilta henkilöiltä. Yritys sai lelujen valmistajalta tiedon, etteivät tuotteet täytä kaikkia turvallisuusvaatimuksia ja ryhtyi oma-aloitteisesti toimiin.

Jos olet ostanut kyseisen lelusarjan tuotteita, tulee ne poistaa käytöstä välittömästi. Lisäksi tuotteita pyydetään palauttamaan myyjille.

XS Lelujen mukaan terveysriskitapauksia ei ole tullut vielä ilmi.

(kuva: XS Lelut)

Lue myös: Erä lastenruokaa vedetään takaisin - pakkaus saattaa sisältää jotain aivan muuta kuin pitäisi

Lue myös: Lasten pehmokirja vedetään myynnistä tukehtumisvaaran takia

Lue myös: Tukehtumisvaara - Tigerissa myynnissä ollut puulelu vedetään myynnistä

Lähteet: Vaarallisettuotteet.fi, XS Lelut

Kilpailut

Uusimmat