Kuva: Shutterstock

Näitä työpaikkoja haettiin Baronan mukaan viime vuonna eniten - yksi paikka sai lähes 4000 hakemusta

29.01.2025 15:15 - Vilma Toikka

Edelliseen vuoteen verrattuna hakijoiden määrä laski 37 prosenttia.

Työelämäyhtiö Barona on listannut vuoden 2024 suosituimmat työpaikat. Työhakemuksia tuli Baronan kautta viime vuonna yhteensä lähes 312 000. Kansainvälisten hakijoiden osuus oli 45 000. Vuoteen 2023 verrattuna hakemusten määrä laski 37 prosenttia. Laskua selittää kansainvälisten hakijoiden määrän väheneminen.

Suosituimmaksi työpaikaksi nousi Finnairin matkustamohenkilöstön työpaikka, joka keräsi lähes 4000 hakemusta.

- Finnairin ykkössijaa selittävät erityisesti arvostettu työnantajabrändi sekä työtehtävään liitetty elämyksellisyys. Nämä tekijät yhdessä houkuttelevat hakijoita hyvin monenlaisilla taustoilla, täsmentää Baronan palvelualojen operatiivinen johtaja Janika Toivonen.

Myös logistiikka alan työtehtävät kiinnostavat. Toivosen mukaan varastotyön on pitkään katsottu olevan raskasta sekä suorittavaa työtä, mutta nyt ala on houkutellut hakijoita.

- Nyt ilahduttavasti hakijoiden joukossa on huomattu, että varastoissa on tarjolla paljon kevyempiäkin töitä. Esimerkiksi erilaiset apuvälineet mahdollistavat hyvin teknisen työnkuvan. Varastotehtävät sopivat nykyään moneen erilaiseen työuran vaiheeseen ja eri taustaisille henkilöille, Toivonen sanoo.

Yhteistä eniten haetuille työpaikoille on se, että ne ovat kaikki lähitöitä. Toivosen mukaan työnhakijat kaipaavat nyt aiempaa enemmän lähitöitä.

-  Ennen kuin tilanne täysin tasaantuu koronan jälkeisestä etätyöloikasta, on tunnistettavissa heiluriliikettä toiseen suuntaan. Kaikissa meidän haetuimmissa tehtävissämme on myös asiakaspalvelu osana työnkuvaa, joten se kertoo myös osaltaan siitä, että monet hakijat haluavat töihin, joissa on mahdollista kohdata ihmisiä.

Baronan vuoden 2024 suosituimmat työpaikat:

1. Cabin Crew member, Helsinki, Finnair – 3 798 hakemusta

2. Baronalle varastotyöntekijäksi - 1 886 hakemusta

3. Tuotekeräilijä ruoan verkkokauppaan – 1 452 hakemusta

4. Greenhouse Worker, Famifarm – 1 447 hakemusta

5. Päivittäistavarakaupan keikkatyöt – 1 362 hakemusta

Lue myös: Nimellä on vaikutusta työnsaantiin, kertoo tuore tutkimus

Lue myös: Korkeakoulujen hakijamäärät romahtivat etenkin yhden ryhmän kohdalla - taustalla selkeä syy

Lähde: Barona

Kilpailut

Uusimmat