Kuva: Shutterstock

Yhdysvalloissa uudella lintuinfluenssavariantilla havaittiin huolestuttavia piirteitä

10.02.2025 20:15 - Minttu Tikkanen

Lehmät ovat todennäköisesti saaneet tartunnan villeiltä linnuilta.

Yhdysvalloissa Nevadassa on havaittu lypsykarjalla lintuinfluenssatartunta, jossa virusvariantin havaittiin olevan muuntautunut paremmin myös nisäkkäisiin tarttuvaksi. Aiheesta uutisoi muun muassa yhdysvaltalainen uutismedia CNN.

Tieto voi kertoa huolestuttavasta kehityssuunnasta, sillä se tarkoittaisi viruksen helpompaa tarttumista myös ihmiseen. 

Ihmisten tartuntatapuksia ja jopa kuolemantapauksia tosin on jo havaittu, mutta ne ovat olleet pääosin vain eläinten kanssa työskentelevillä ihmisillä, kuten maanviljelijöillä. Nyt havaittuja lypsykarjan tartuntoja pidetään kuitenkin tarkalla silmällä, sillä ne edustavat alatyyppiä samasta D1.1-variantista, joka on aiemmin aiheuttanut vakavia tautitapauksia ja kuolemaan johtaneen tartunnan ihmisellä Yhdysvalloissa. 

Vaikka lintuinfluenssan kehittyminen vaatii tarkkailua, on asiantuntijoiden mukaan vielä kuitenkin matkaa siihen, että se voisi aiheuttaa koko väestöä koskevan pandemian.

Lue myös: Yhdysvalloissa ensimmäinen lintuinfluenssan aiheuttama kuolemantapaus ihmisellä

Lue myös: THL: Suomessa on jatkuva pandemiariski, ja syy löytyy turkistarhauksesta

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat