Kuva: All Over Press

Tanskan kuningasparin vierailu vaikuttaa myös liikenteeseen Helsingissä - huomioi nämä asiat

03.03.2025 21:15 - Nina Turunen

Vierailun tarkoituksena on tiivistää Suomen ja Tanskan kahdenvälisiä suhteita sekä maiden yhteistyötä myös puolustusliitto Naton jäseninä.

Tanskan kuningaspari saapuu tiistaina Suomeen kahden päivän mittaiselle valtiovierailulle. Kuningas Fredrikin ja kuningatar Maryn vierailua isännöivät presidentti Alexander Stubb puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa.

Vierailun viralliset vastaanottoseremoniat pidetään Presidentinlinnan edustalla Pohjoisesplanadilla tiistaina 4.maaliskuuta noin kello 9:30 alkaen. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että seremonia katkaisee liikenteen Presidentinlinnan edustalla noin tunniksi.

Katajanokalle on mahdollista päästä tuona aikana vain Pohjoisrannasta tai muualta Kruununhaan suunnasta. Liikenne Etelärannasta ja Eteläesplanadilta Katajanokan tai Pohjoisrannan suuntaan on suljettu kokonaan seremonioiden ajaksi. 

Poliisi kehottaa autoilijoita välttämään liikkumista Kauppatorin suunnalla seremonioiden aikana. 

Jos liikkuminen on välttämätöntä alueella, on syytä varautua kiertoteihin. Poliisin mukaan kaikki Katajanokalta tuleva liikenne ohjataan tuona aikana Katajanokanlaiturilta ja Kanavakadun sillalta Pohjoisrantaan. Pohjoisrannasta liikenne Mannerheimintien ja Etelärannan suuntaan ohjataan Aleksanterin ja Unioninkadun kautta.

Vierailuun liittyvät muut siirtymät Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla voivat poliisin mukaan aiheuttaa hetkellisiä katkoksia ja viivästyksiä liikenteeseen.

Lue myös: Tanskan kuningaspari valtiovierailulle Suomeen - seremoniaa voi seurata Helsingissä

Lue myös: Helsingissä ja Espoossa liputetaan ensi viikolla

Lue myös: Barack Obama saapuu Suomeen toukokuussa

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat