Kuva: Shutterstock

Poliisi epäilee siivousalan työnantajaa ihmiskaupasta

05.03.2025 12:45 - Sanni Seppä

Työntekijät työskentelivät pääkaupunkiseudulla pienellä palkalla ilman lepopäiviä tai lomia.

Poliisi epäilee siivousalan työnantajaa työperäisestä ihmiskaupasta. Tapahtumat sijoittuvat vuodesta 2016 alkuvuoteen 2024 saakka.

Työnantajan epäillään käyttäneen hyväksi ulkomaalaisia työntekijöitä pääkaupunkiseudulla. Työntekijät ovat muun muassa työskennelleet pienellä palkalla ilman lepopäiviä tai lomia.

– Lisäksi asianomistajilta on jäänyt saamatta kokonaisuudessaan noin 350 000 euroa palkkoja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Aapo Turpeinen poliisin tiedotteessa.

Poliisin mukaan ulkomaalaiset työntekijät ovat olleet riippuvaisia työnantajastaa monella tavalla, jota työnantajan epäillään hyödyntäneensä jatkaakseen toimintaansa. Työnantajan epäillään myös uhkailleen työntekijöitään työluvan peruuttamisella, mikäli työntekijä vaihtaisi yritystä. 

Tutkintakokonaisuus on saatu valmiiksi ja tapaus siirtyy seuraavaksi syyttäjälle. Poliisi epäilee kahta henkilöä muun muassa ihmiskaupasta ja työaikasuojelurikoksesta.

Lue myös: Näitä Supo pitää uhkina Suomen turvallisuudelle - kaksi selvää tekijää

Lue myös: Eagle S -säiliöalus poistui Suomesta - kolme miehistön jäsentä joutui edelleen jäämään

Lue myös: Alaikäisiin kohdistuneet pakkokeinot lisääntyneet huomattavasti

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat