Kuva: Shutterstock

Yksi lämmitysmuoto aiheutti ennätysmäärän omakotitalopaloja viime vuonna, kertoo Pohjola Vakuutus

08.03.2025 18:15 - Reija Saarinen

Suomessa lämmitysjärjestelmät aiheuttavat harvoin paloriskejä.

Suomessa lämmitysjärjestelmät aiheuttavat harvoin paloriskejä. Pohjola Vakuutuksen mukaan yksi lämmitysjärjestelmä on kuitenkin muita riskialttiimpi. 

– Puulämmittäminen korostuu selvästi vahinkodatassa. Muiden lämmitysmuotojen aiheuttamat vahingot ovat selvästi harvinaisempia. Tilastojemme mukaan viime vuoden tammikuun kovilla pakkasilla kotitalouksille tapahtui rakennusten palovahinkoja puolet enemmän kuin vuonna 2023 vastaavana ajankohtana, Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala kertoo. 

Useimmiten pakkaskaudella syttyneiden paljoen syynä on varomaton tulenkäsittely ja inhimilliset virheet. 

– Tulipaloista johtuvat omaisuusvahingot voivat nousta satoihin tuhansiin euroihin, ja riskinä ovat myös henkilövahingot. Puulämmittäminenkin on kuitenkin täysin turvallinen lämmitysmuoto, kunhan tulisija on asennettu oikein ja turvaetäisyydet ympäröiviin rakenteisiin on huomioitu. Tulipesää tulee myös osata käyttää oikein, sanoo Kujala. 

Kuluvan vuoden alku on ollut hyvin leuto, mikä näkyy myös vahinkotilastoissa. Tammikuussa sattui 100 palovahinkoa vähemmän kuin viime vuonna vastaavaanaikaan. 

Lue myös: Missä suomalaiset kolaroivat eniten? Vakuutusyhtiön mukaan yksi paikka nousee ylitse muiden

Lähde: Pohjola Vakuutus

Kilpailut

Uusimmat