Kuva: Shutterstock
HS:n tiedot: Valtion työntekijät suunnittelevat poikkeuksellista lakkoa
Edellisestä vastaavasta lakosta on kulunut vuosikymmeniä.
Helsingin Sanomien useisiin eri lähteisiin perustuvien tietojen mukaan valtion työntekijöitä edustavat järjestöt aikovat antaa poikkeuksellisen lakkovaroituksen tulevana maanantaina.
Lakko olisi poikkeuksellinen, sillä virkamiehet eivät ole lakkoilleet vuosikymmeniin, viimeksi vuonna 1986.
Lähteiden mukaan kaikki valtion työntekijät eivät kuitenkaan menisi lakkoon yhdellä kertaa, mutta ainakin ensimmäisessä vaiheessa lakon kärjessä voisivat olla poliisit.
Lakko kestäisi lähteiden mukaan enemmän kuin yhden päivän, mutta sen tarkoitus ainakaan alkuvaiheessa ei olisi hankaloittaa tavallisten kansalaisten elämää. Valtion työntekijöiden lakkoilua rajoittaa myös esimerkiksi poliisien kohdalla suojelutyömääräykset, minkä myötä kaikki eivät edes voisi mennä lakkoon samaan aikaan.
Lakko voisi alkaa maanantaista aikaisintaan kahden viikon kuluttua tai myöhemminkin, jos katsotaan, että se muuten vaarantaisi kriittisiä toimintoja.
Maanantain jälkeen voi kuitenkin olla edessä uusia lakkovaroituksia ja useammankin päivän lakkoja.
Mahdollisen lakkovaroituksen taustalla on erimielisyys valtion tulevien vuosien palkankorotuksista, jotka eivät ole yhtenäiset yksityisen sektorin kanssa. Valtion työmarkkinalaitos on tarjonnut seuraaville kolmelle vuodelle 6,3 prosentin palkankorotuksia. Valtion työntekijät vaativat niin sanottuja yleisen linjan mukaisia eli 7,8 prosentin palkankorotuksia. Valtion edustajat puolestaan katsovat, että yleisen linjan mukainen palkankorotus ei sopisi valtion tämänhetkiseen budjettiin.
Lue myös: Neuvottelutulos hyväksyttiin - teatterialan lakot peruuntuvat
Lue myös: Yle tiedotti muutosneuvotteluiden vaikutuksista ohjelmistoon - nämä kaikki ohjelmat poistuvat
Lähde: Helsingin Sanomat