Kuva: Shutterstock

Viime hetken käänne Kelan johtajavalinnassa - päätös lykkääntyy vaalien yli

09.04.2025 08:15 - Hanna Levänen

Päätös piti tehdä alun perin tämän viikon tiistaina.

Kelan pääjohtajan valinta siirtyy huhtikuun loppuun, Kela kertoo tiedotteessaan. Päätös uudesta johtajasta piti aiemmin tiedon mukaan tehdä eilen tiistaina.

Syyksi siirrolle kerrottiin yhden ehdokkaan pyytäminen uudelleen haastatteluun. Kelan hallitus on esittänyt pääjohtajan virkaan Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan toimitusjohtaja Heli Backmania. Backmania on haastateltu jo kertaalleen, mutta häntä ei ollut mukana neljän henkilön ryhmässä, jotka pyydettiin toiselle haastattelukierrokselle, tiedotteessa kerrotaan.

Pääjohtajan tehtäviin kuuluu Kelan toiminnan strateginen suunnittelu sekä operatiivinen johtaminen ja kehittäminen. Tämän lisäksi johtaja vastaa asioiden esittelystä Kelan hallitukselle, hallituksen päätösten toimeenpanosta sekä työjärjestyksen valmistelusta hallituksen päätettäväksi.

Kelan pääjohtaja valitaan ensimmäistä kertaa seitsemän vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen. Laitoksen nykyinen pääjohtaja Outi Antila eläköityy toukokuun lopussa.

Kelan uusi pääjohtaja valitaan seuraavassa kokouksessa, joka pidetään 29. huhtikuuta.

Lue myös: Kelan uudeksi pääjohtajaksi esitetään Heli Backmania

Lue myös: 35 000 opiskelijan tulorajat ylittyivät - vielä ehtii toimia

Lue myös: Hedelmöityshoidoista voi jatkossa saada Kela-korvausta

Lähde: Kela

Kilpailut

Uusimmat