Kuva: Shutterstock

Suomalaisten sähkönkulutuksessa tapahtui yllättävä muutos

14.06.2024 14:15 - Minttu Tikkanen

Viime vuosien suuret vaihtelut sähkön hinnassa ovat vaikuttaneet ihmisten käytökseen.

Suomalaisten sähkönkulutuksessa vaikuttaa viime vuosina tapahtuneen selkeitä muutoksia, selviää LUT-yliopiston tutkimuksesta.

Sähkönkulutus näyttää vähentyneen yleisesti ottaen, vaikka hinta ei olisi ollut enää edes poikkeuksellisen korkealla. Eniten sähkönkäyttöä vähensivät pörssisähköä käyttävät, mutta vaikutus näkyi kaikissa sähkösopimusluokissa samansuuntaisena. 

Vuodesta 2021 vuoteen 2022 sähkönkäyttö väheni jopa 10 prosentilla. Tunnin mukaan vaihtelevan hinnan sopimuksen omaavilla vaikutus oli vieläkin selkeämpi. 

LUT-yliopistossa toimiva tutkijaopettaja Juha Haakana uskoo, että sähkön hinnan tavallista suuremmat vaihtelut ovat aiheuttaneet käytöksen muutoksen.

- Sähkön hinta on vaihdellut viimeisen kahden vuoden aikana aiempaa enemmän, ja tämä on tuonut muutoksia sähkönkäyttäjille tarjottaviin sähkösopimuksiin. Monet sähkönkäyttäjät ovat valinneet niin sanotun spot-sähkön, jonka hinta vaihtelee tunneittain sähköpörssissä määritettävän hinnan mukaan. Vertasimme tämän kuluttajaryhmän sähkönkäyttöä muihin asiakkaisiin, Haakana kommentoi yliopiston tiedotteessa.

Myös kantaverkkoyhtiö Fingridin talvella 2022-2023 antama varoitus mahdollisesta sähköpulasta on voinut vaikuttaa käyttäytymiseen. Tuolloin Fingrid kehotti ihmisiä säännöstelemään sähkönkulutustaan, mikä on saattanut jäädä ihmisille totutuksi tavaksi yhäkin.

Palataanko entiseen?

On kuitenkin yhä mahdollista, että paluu entisenlaiseenkin sähkönkäyttöön voi olla vielä edessä, jos tilanne jossain vaiheessa tasoittuu pörssisähkön hintojen suhteen. Yhtä lailla mahdollista on kuitenkin sekin, että uudet tavat ovat jo jääneet suomalaisille rutiineiksi.

- Voidaan olettaa, että sähkönkäyttö lisääntyy jälleen – jos ja kun sähkönhinta asettuu pysyvämmin matalalle tasolle. Toisaalta osa sähkönkäyttäjien ratkaisuista vaikuttaa sähkönkulutukseen pysyvästi, kuten lämmitysjärjestelmän muutos tai sähköauton hankinta. Moni on myös alentanut asunnon lämpötilaa tai vähentänyt saunomista pysyvästi, Haakana jatkaa.

Lue myös: Sähköyhtiö Helen päätyi erikoiseen ratkaisuun - jättää asiakkailta maksuja veloittamatta

Lue myös: Tiesitkö? Sähkökatkon aikana ei pidä laskea vettä viemäriin tärkeästä syystä

Lähde: LUT

Kilpailut

Uusimmat