Kuva: Shutterstock

Iso-Britannia vaatii jatkossa enemmän maahantulodokumentteja myös suomalaisturisteilta

13.09.2024 16:15 - Minttu Tikkanen

Joistain maista saapuvat tarvitsevat ETA-todistuksen jo nyt.

Jatkossa Isoon-Britanniaan matkustettaessa tarvitaan Suomestakin saapuvilta ETA-todistus.

Iso-Britannia on tehnyt uuden linjauksen, jonka myötä myös Euroopan maista saapuvat tarvitsevat jatkossa ETA-todistuksen. Aikaisemmin hakemus on ollut jo pitkään käytössä esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Australiaan matkustettaessa. ETA-hakemus täytetään sähköisesti netissä.

Suomesta tulevilla matkustajilla ETA-vaatimus on voimassa huhtikuusta 2025 alkaen. Osassa maista ETA-todistus tarvitaan jo tammikuussa, mutta muun muassa suomalaiset ja muut eurooppalaiset tarvitsevat ETA-todistuksen vasta keväällä.

Kuudesta maasta, Bahrainista, Kuwaitista, Omanista, Qatarista, Saudi-Arabiasta ja Yhdistyneistä arabiemiraateista saapuvilla ETA-todistusta vaaditaan jo tälläkin hetkellä.

Matkantekoa voi mutkistaa sekin, että uudistuksen tullessa voimaan myös välilaskun Britanniassa tekevät tarvitsevat ETA-todistuksen. Esimerkiksi Heathrow'n lentokenttä Lontoossa on tärkeä lentoliikenteen solmukohta, mutta ETA-todistuksen hankkiminen saattaa ajaa matkustajia vaihtamaan lentoa muilla Euroopan suurilla kentillä, jotka vastaavaa todistusta eivät vaadi.

Lue myös: Nesterajoitukset muuttuivat jälleen Helsinki-Vantaalla

Lue myös: Moni ei hoksaa, että tullin rajoitukset koskevat myös Ahvenanmaata - muista nämä matkalle lähtiessä

Lue myös: Suomi mainittu - brittimedia listasi suomalaisen pikkukaupungin kesäloman kohdesuositusten joukkoon

Lähteet: Gov.uk, Independent

Kilpailut

Uusimmat