Kuva: Janita Mutanen

Jouni Hynynen maailman nykymenosta: 'Täällä on tehty aika paljon omituisuuksia'

07.06.2024 19:15 - Aaro Heiskanen

Kotiteollisuus-yhtyeen nokkamies Jouni Hynynen kertoi Voice.fi:n haastattelussa muun muassa uudesta kappaleesta ja Vain elämää -kokemuksesta.

"Voinko käydä kusella ensin?" toteaa parran takaa karjalainen painotus.

Ei yhden, vaan kahden rokkiliivin alta paljastuu Jouni Hynynen, 54. Hän on saapunut Lappeenrannasta Voice.fi:n haastatteluun puhumaan uudesta musiikista.

Keskustelumme alkaa Helsingin metron kiroamisesta.

Tietämättömille, Helsingin päärautatieaseman metroasema on elokuun loppuun asti poissa käytöstä. Tästä muusikko oli kuitenkin tietoinen, mutta hän lähti "maalaisena" suunnistamaan väärään ilmansuuntaan.

- Siinä oli pientä paniikkia. Kävin Kaisaniemessä, mutta sieltähän pääsi itään, mutta ei tänne [länteen].

Hynynen harkitsi matkalla jo taksin ottamista, mutta oikea metroasema löytyi ajoissa.

Uuden kappaleen teemoilla ei ilakoida

Usein muusikoilta kysellään uuden musiikin perään. Nyt siihen on kuitenkin selvä vastaus: Kotiteollisuus julkaisee tänään uutta musiikkia, ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen.

Tänään yhtye julkaisee Susirajalla-nimellä kulkevan singlen. Kappale lähti rakentumaan yhtyeen kitaristin, Miitri Aaltosen, hahmotteleman rungon ympärille. Hynysellä tai muillakaan bändin jäsenillä ei ollut demoon nokan koputtamista. Lopullinen kappale syntyi treenikämpällä verraten luontevasti ja nopeasti. Singlen tekoajassa puhutaan päivistä. Joka kappaleen kohdalla ei kuitenkaan ole näin.

- Tulevalla levyllä on biisejä, joiden pohja on tehty yli kaksi ja puoli vuotta sitten, muusikko paljastaa.

- Se on vähän kuin pallo lentäisi. Räpylä sitten on paikallaan tai sitten ei ole, hän jatkaa, ja hahmottelee räpylää kädellään.

Uusi kappale ei - yhtyeen tyyliin - ole teemoiltaan kovinkaan pirteä.

Muusikko empii hieman sanoissaan miettiessään kappaleen teemaa. Lopulta kappaleen sanomaksi rakentuu rakkaus - tai pikemminkin sen kaupallisuus.

- Periaatteessa täällä on ihan kivaa ja tälleen, Hynynen aloittaa puhuen maailman meiningistä.

- Mutta täällä on tehty aika paljon sellaisia omituisuuksia. Niinkin tyypillinen asia kuin rakkaus on kaupallistettu. Jos mietit vaikka Ensitreffit alttarilla tai jotain tällaisia, niin sitä kautta se teksti aukenee aika helposti, hän jatkaa.

Hynystä ärsyttää, että nykyään kaikesta tehdään niin iso numero.

- Miksei ihmiset voi olla vaan keskenään rauhassa, hän purkaa.

Kappaleen teemasta selittäessä Hynynen takeltelee hieman. Hän myöntää menneensä tilanteesta hämilleen.

Kotiteollisuuden uusi kappale rakentui luontevasti, kertoo Jouni Hynynen. (kuva: Janita Mutanen)

Korona toi muutoksia, jotka kuuluvat levyllä

Kotiteollisuuden edellinen levy julkaistiin keväällä 2021. Siinä välissä on ehtinyt tapahtua.

Hynysen mielestä sorvin ääreen palaaminen on hienoa. Muusikko mainitsee tilanteessa myös tietyn outouden.

- Musiikin julkaiseminen on myös outoa, sillä meillä ei muistaakseni ole ollut näin pitkää levytystaukoa ikinä. Ollaan kuitenkin pyritty siihen, että ainakin kerran kahdessa vuodessa tulisi levy ulos.

Edellinen levy tuli ulos samaan aikaan, kun koronavirus jylläsi maailmassa.

Viruksen myötä kiellettiin isot kokoontumiset, kehotettiin välttämään ihmiskontakteja, sitten suljettiin juuri ne paikat, joissa keikkailla voi.

- Kyllä siinä meni itsekin vähän puihin. Jossain vaiheessa ymmärsi, että keikkoja on aika vähän. Olin itse himassa helvetisti. Koin, että jotain pitäisi tehdä, mutta sitten se vaan rupesi asettumaan.

Hynynen toteaa, ettei halua enempää alkaa vaikertamaan. Hän löytää kuitenkin aiheesta valoisankin puolen.

- Jos hakemalla haetaan, niin se oli aika kivaa, että tuli oltua kotona ja huilattuakin.

Koronan tuoma keikkatauko sulki oven, mutta avasi kuitenkin myös ikkunan.

Keväällä 2023 Hynynen nähtiin Vain Elämää -ohjelman 14. kaudella. Muusikon osallistuminen ohjelmaan yllätti monet. Raskaasta hevistä tunnettu, julkisuuskuvaltaan jäyhä Hynynen ei ollut ensimmäisiä arvauksia ruotsalaista positiivisuutta lainaavaan ohjelmaan.

Lopulta juurikin korona sai taivuteltua Hynysen kohti Satulinnaa. Kotona huilatessa oli alkanut kaivata tekemistä.

- Ajattelin, että pitää mulla jotain tekemistäkin olla, tai jotenkin aktivoituu.

Hynynen toteaa, ettei ole itse pahemmin muistellut Vain Elämää -kuvauksia. Ohjelman tuotanto oli tiivis kokonaisuus. Hän mainitsee ohjelman teon yllättävän työlääksi. Ohjelman tuoma taakka sekoitti koronan ohella yhtyeen musiikin työstämistä.

- Siinähän meni mun, ja meidän kaikkien, elämästä tyyliin vuosi, muusikko muistuttaa.

Hynynen muistelee ohjelman muusikkoporukkaa kuitenkin lämmöllä. Hän mainitsee heidän yhteisen Whatsapp-ryhmän, jossa toisinaan pölötellään ja kysellään kuulumisia.

Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin ohjelmaan osallistumisen positiivinen vaikutus itsetuntoon.

- Tuli semmoinen varmuus, että kyllähän miekin pärjään näiden ammattilaisten seassa.

Kommentti muista ammattilaisista on outo, sillä Kotiteollisuus kerää miljoonia kuunteluja ja myy konserttisaleja täyteen. Hynysen on kuitenkin vaikea kokea itsensä muusikkona.

- Mun on esimerkiksi helvetin vaikea kirjoittaa veroilmoitukseen, että olisin muusikko. Koen itseni enemmän niinku semmoiseksi sekatyömieheksi, Hynynen pohtii.

Tiedustellessa Vain Elämään vaikutuksista Hynysen omaan musiikkiin, tulee kielteinen vastaus kuin apteekin hyllyltä. Muusikko peruu kuitenkin sanomisiaan, ja löytää tietyn, tulevalla levyllä kuuluvan vaikutuksen.

- Siinä kun oli laulanut puhtaasti televisiossa, niin tuli fiilis, että Kotiteollisuuden seuraava levy voisi olla räyhäkkäämpi. Se tuli tuossa treenivaiheessa selväksi, että perkele joo, näin tehdään.

Hynynen kokeekin "räyhäämisen" itselleen paljon luontevampana, kuin puhtaan laulamisen.

Valtavirran ohjelmaan osallistumisen vaikutuksia keikkayleisöihin ei voi vielä tietää. Kotiteollisuus kiersi syksyllä 2023 soittamassa myydyintä, Helvetistä itään -levyään. Keikat olivat jo ennakkoon loppuunmyyty, ja muusikko uskookin yleisön tulleen vain kyseisen levyn takia. Ohjelmaan osallistumisen vaikutukset näkynevät kesän keikoilla paremmin.

Tien päällä on pysynyt sama porukka

Kysyessä, onko kiertuevuosien aikana kertynyt mitään erityistä keikkamuistoa, tulee vastaus heti.

- Ei, muusikko toteaa tyhjentävästi ja naurahtaa.

Kyse ei ole muistin menetyksestä. Kun keikkailua on tehnyt työkseen yli neljännesvuosisadan, sekoittuvat muistot toisiinsa.

Kiertueella olemisesta Hynynen nauttii kuitenkin täysillä, ja kehuu työporukkaansa.

- Meillä porukka on pysynyt pitkään samana. Me soittajat ollaan, saatana, pennusta asti oltu kimpassa. Myös teknikot ja roudarit on pysynyt tosi pitkään samoina. Tuolla porukalla reissaaminen on ihan mahtavaa.

Lopettelemme haastattelun positiivisiin tunnelmiin. Varmistan vielä, onko jotain, mitä en kysynyt.

- Ei tässä muuta, kun leuka rintaan ja eteenpäin, muusikko toteaa.

Kuuntele alta Kotiteollisuuden uusi Susirajalla-kappale.

Juttua oikaistu 10.6.: Kotiteollisuuden kitaristin nimi on Miitri, eikä Mitri, kuten jutussa aiemmin mainittiin

Lue myös: Vain elämää: Jouni Hynynen muistelee tärkeää kohtaamistaan Mari Perankosken kanssa - "Tapahtui jotain isoa"

Lue myös: Jouni Hynynen kehuu Nightwish-johtohahmon työtahtia: "Veti ykkösellä biisit sisään"

Lue myös: Tunnistatko Kotiteollisuuden jäsenet vuodelta 1985? Yhtye julkaisi kuvan vuosien takaa

Kilpailut

Uusimmat