Kuva: AOP/Timo Korhonen

PMMP ei lopetakaan vielä!

26.08.2024 10:30 - Minttu Tikkanen

PMMP teki viikonloppuna kaksi suurta Olympiastadionin keikkaa.

Viikonloppuna kahdesti Olympiastadionin paluukeikoillaan täyttänyt PMMP ei lopetakaan keikkailuaan tähän.

Yhtye tiedottaa Instagram-kanavallaan, että loppuvuodesta on edessä Viimeinen valitusvirsi -nimeä kantava kiertue, joka pysähtyy areenoilla ja muilla keikkapaikoilla. Yhtye saapuu muun muassa Helsingin jäähalliin, Tampereen Nokia Arenalle, Turun Gatorade Centeriin ja Oulun Ouluhalliin. Lisäksi on luvassa useita pienempiä klubikeikkoja Lahdessa, Joensuussa, Jyväskylässä ja Tuusulassa. Yhtye kertoo lopettavansa kahteen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä.

Syyksi uudelle kiertueelle yhtye kertoo kesän keikkojen saaneen innostuneen vastaanoton. Kaikki keikat täyttyivät yleisöstä, eivätkä kaikki halukkaat siltikään mahtuneet mukaan, minkä vuoksi yhtye haluaa tarjota yleisölleen vielä useamman mahdollisuuden nähdä bändin livenä.

"Keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille - nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä!" yhtye kirjoittaa julkaisussa.

Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen täältä.

Lue myös: Kuinka hyvin tunnet PMMP:n biisit? Testaa tietosi kinkkisessä musavisassa

Kilpailut

Uusimmat