Kuva: AOP/Juha Metso

Maija Vilkkumaa jää ainakin vuodeksi tauolle keikkalavoilta - sitä ennen luvassa on klubikiertue

12.12.2024 17:15 - Sanni Seppä

Vilkkumaa bändeineen lähtee ensi vuonna kattavalle klubikiertueelle.

Maija Vilkkumaa lähtee keväällä mittavalle klubikiertueelle, joka alkaa 31.1. Nokialta ja päättyy Helsingin Tavastialle 13.4. Useita kaupunkeja kattava kiertue huipentuu Tavastialla Se ei olekaan niin -albumin 20-vuotis juhlakeikkaan.

Klubikiertueen jälkeen artisti jää ainakin vuoden mittaiselle tauolle keikkalavoilta. Tarkoituksena on työstää uutta albumia.

– Olen kiertänyt monta vuotta putkeen. Se on ollut ihanaa, mutta nyt on aika vetäytyä luolaan, eli työhuoneeseen ja hotellihuoneisiin ja asuntoihin ympäri maailmaa, valmistamaan uutta levyä, Vilkkumaa kertoo Warner Musicin tiedotteessa.

Liput 2025 Klubit! -kiertueelle ovat myynnissä. Nokian ja Helsingin lisäksi kiertue rantautuu muun muassa Poriin, Kotkaan, Jyväskylään, Lahteen ja Hämeenlinnaan.

Maija Vilkkumaa lähtee bändinsä kanssa pitkästä aikaa klubikiertueelle. (kuva: Sanni Seppä)

Lue myös: Maija Vilkkumaa ei koe olleensa tienraivaaja - yhden opin hän voisi kuitenkin välittää

Lue myös: 60-vuotisjuhliaan viettävä Scorpions saapuu Suomeen

Lue myös: Camila Cabello esiintyy ensi kesänä Suomessa

Lähde: Warner Music Finland

Kilpailut

Uusimmat