Kuva: Shutterstock

Yleinen tapa saattaa tehdä hallaa parisuhteelle

04.05.2024 14:15 - Nina Turunen

Puhelin on varsin monessa suhteessa kolmas pyörä.

Monesti pitkän päivän jälkeen on helppo maata kumppanin vieressä sängyssä tai sohvalla ja selata puhelinta. Tämä monelle tuttu tilanne saattaa kuitenkin olla haitaksi parisuhteelle, sanoo HuffPost-julkaisun haastattelema parisuhdeterapeutti Tracy Ross.

Puhelimen selaaminen iltaisin voi tuntua rentouttavalta ajatukselta, mutta samalla se syö aikaa ja mahdollisuuksia kumppanin huomioimiseen. Jos toinen näpyttelee koko ajan puhelintaan, voi toiselle osapuolelle tulla tunne siitä, että joku muu asia puhelimella on paljon kiinnostavampi.

- Puhelimella oleminen vie keskittymisen ja energian muualle, ja monilla kiireisillä pariskunnilla yhteinen aika ilman häiriötekijöitä on kortilla, Ross kommentoi ja lisää, että nukkumaanmenoaika on yksi niistä parisuhteiden yhteisistä ajoista, joissa kännykkä hiipii herkästi kolmanneksi pyöräksi.

Myöskään jatkuva somedraamojen seuraaminen ei todennäköisesti tee hyvää parisuhteen seksielämälle. Rinnakkainen selaileminen estää jakamasta kokemuksia, tunteita ja huolia ja ajaa erilleen yhdistämisen sijaan. 

Jos puhelinta tulee selailtua jatkuvasti, on ehkä syytä pysähtyä miettimään parisuhteen tilaa, sillä monet ihmiset uppoutuvat puhelimiinsa välttääkseen syvempiä ongelmia. 

Kännyköille ei kuitenkaan tarvitse laittaa täyskieltoa, vaan esimerkiksi niiden käytön rajoittaminen yhtenä iltana voi olla hyväksi parisuhteelle. Puhelimen käytön vähentäminen voi alkuun tuntua vaikealta, mutta jos parisuhde on hyvällä pohjalla, osapuolilla on yhteys, läheisyyttä ja lämpöä, ei kännykän selailu välttämättä ole huono asia. 

Lue myös: 5 lausetta, joita psykologit kehottavat sanomaan kumppanille - voivat olla pitkän suhteen salaisuus

Lue myös: Jännittäviä seikkailuja, romanttisia kohtaamisia vai pettymyksiä? Katso kesän rakkaushoroskooppisi

Lue myös: 6 hauskaa treffi-ideaa, jotka ovat kaukana tylsästä ja tavallisesta

 Lähde: HuffPost

Kilpailut

Uusimmat