Kuva: Shutterstock

Voisiko apinarokko levitä Euroopassa? Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus linjaa

19.08.2024 13:15 - Minttu Tikkanen

WHO on julistanut nyt käynnissä olevan epidemian kansainväliseksi terveysuhaksi.

Afrikassa tällä hetkellä leviävä apinarokko on herättänyt orastavaa huolta ympäri maailmaa. Myös Euroopassa on jouduttu pohtimaan mahdollisuutta, voisiko virus lähteä leviämään myös täällä.

Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC on linjannut tuoreeltaan, että mahdollisuus on toki olemassa, mutta se on pieni. Myös THL kertoo tiedotteessaan, että Suomessa ja Euroopassa on hyvät mahdollisuudet torjua tartuntoja. 

Tällä hetkellä virus leviää erityisesti Kongon demokraattisessa tasavallassa Keski-Afrikassa sekä sen naapurimaissa. Käynnissä on Afrikan tähän asti pahin apinarokkoepidemia, vaikka virus on aiheuttanut epidemioita jo 1970-luvulta lähtien. Vahvistettuja ja epäiltyjä tapauksia on viime vuoden marraskuusta saakka laskettuna yhteensä 16 000. Sairastuneista kuolleita arvellaan olevan yli 500. Useimmiten tauti paranee kuitenkin itsestään. WHO on julistanut nyt marraskuusta saakka käynnissä olleen epidemian kansainväliseksi terveysuhaksi.

Apinarokko on zoonoosi eli eläimistä ihmisiin tarttuva tauti. Tauti voi kuitenkin ihmiseen tartuttuaan levitä myös ihmisestä toiseen. Tartunta vaatii kuitenkin yleensä hyvin läheisen kontaktin toisen ihmisen kanssa.

Suomessakin löydetty aiemmin tapauksia

Taudista on tällä hetkellä liikkeellä kahta eri kehityslinjaa, joista kehityslinja I aiheuttaa tällä hetkellä epidemiaa Keski-Afrikassa. Euroopassa ja Yhdysvalloissakin vuonna 2022 tartuntoja on aiheuttanut puolestaan kehityslinja II. Suomessakin todettiin vuosina 2022-2023 yhteensä 43 tapausta. Tänä vuonna yhtään tapausta ei ole raportoitu. 

Tautia varten on saatavilla myös rokote, jonka voi yhä saada Suomessakin. Apinarokkotartuntoja on yhdistetty erityisesti miesten väliseen seksiin, joten rokotetta suositellaan erityisesti riskiryhmille kuten miehille, joilla on ollut useita satunnaisia seksikumppaneita viimeisen puolen vuoden aikana.

Lue myös: Matkustitko tällä laivavuorolla? Matkustajalla todettu tuhkarokko

Lue myös: Tuhkarokkoaltistumiset lisääntyvät - nyt myös terveysasema tiedottaa mahdollisesta altistuksesta

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat