Kuva: Shutterstock
Helsingin eri alueet eriytyvät voimakkaasti toisistaan - erot nähtävissä jo elintavoissakin
Alueet eriytyvät voimakkaasti toisistaan.
Helsingin sisällä on isoja alueellisia eroja muun muassa ostokäyttäytymisessä, elintavoissa ja etenkin lasten liikkuvuudessa, selviää Puhti-raportista, jonka kaupunki on tehnyt yhteistyössä THL:n kanssa.
Erot ilmenevät erilaisten sosioekonomisten asemien alueilla. Yleisesti tuloksissa näyttää, että korkean sosioekonomisen aseman asuinalueilla elintavat ovat matalan sosioekonomisen aseman asuinalueita terveellisempiä ja ne näyttävät eriytyvän osin jo lapsesta saakka.
Korkean sosioekonomisen aseman asuinalueilla esimerkiksi tupakkaa ja muita epäterveellisiä tuotteita ostetaan kaupasta vähemmän. Alkoholiostotkin ovat näillä alueilla hieman verrokkejaan harvinaisempia. Toisaalta terveellisiä tuotteita, kuten hedelmiä ja vihanneksia ostetaan melko tasaisesti eri alueilla.
Ostokäyttäytymisessä näkyvät kuitenkin myös nuorten aikuisten maksuhäiriömerkinnät, joita on heikoimman sosioekonomisen aseman alueilla yli kolme kertaa enemmän verrattuna korkeimman aseman alueisiin.
Raportissa kävi ilmi, että selkeää eriytymistä näkyy jo lasten elintavoissa. Korkeimman sosioekonomisen aseman alueilla perheillä on varaa laittaa lapset harrastamaan, mikä näkyy korkeana osallistumisena seurojen urheiluharrastuksiin, joiden parissa on 57 prosenttia 7-12-vuotiaista lapsista alueilla. Vastaavasti heikoimman sosioekonomisen aseman alueilla prosenttiosuus on vain 30 prosenttia.
Samansuuntaisia ovat tulokset myös 8.-luokkalaisten heikentyneestä fyysisestä toimintakyvystä. Korkeamman sosioekonomisen aseman alueilla ongelma koskettaa lapsista vain 24 prosenttia, kun taas heikoimman sosioekonomisen aseman alueilla jopa 50 prosenttia.
Tulevaisuudessa erojen tasaamiseksi tulisi Helsingin kaupungin johtavan asiantuntijan Tommi Sulanderin mukaan kohdentaa toimenpiteitä aluekohtaisesti.
– Tulevaisuudessa tulisi tuottaa tarkempaa ja useista tietolähteistä yhdistettyä näkymää, jonka avulla kohdennetaan toimenpiteitä ja interventioita matalan sosioekonomisen aseman alueilla, Sulander kommentoi.
Lue myös: THL:n tilastot lasten ja nuorten ylipainosta julki: "Merkittävä kansanterveyden haaste"
Lue myös: THL tahtoisi terveysperusteisesta verotuksesta vieläkin laajemman
Lähde: Helsingin kaupunki