Kuva: Shutterstock

Viime viikonloppuna palanut jalkapalloareena ehdottomaan käyttökieltoon: "Merkittävä romahtamisvaara"

19.07.2024 20:15 - Minttu Tikkanen

Katsomon palossa vapautui ilmaan haitallisia yhdisteitä.

Viime viikonloppuna Helsingin Olunkylässä palanut jalkapallokenttä Mustapekka Areena on nyt laitettu ehdottomaan käyttökieltoon.

Palaneista katsomorakenteista saattaa irrota hengitysilmaan terveydelle haitallisia yhdisteitä, minkä vuoksi paikassa ei ole sallittua oleilla. Lisäksi palaneet rakenteet voivat romahtaa yllättäen.

"Mustapekka Areenan pääkatsomoon meneminen on ehdottomasti kielletty, sillä katsomossa on merkittävä romahtamisvaara. Tulipalon jäljiltä rakenteet ovat heikentyneet, ja sortumisriski on huomattava", jalkapalloseura IF Gnistan kertoo sivuillaan kotikenttänsä kohtalosta.

Kentällä liikkuminen on kaikilta kiellettyä toistaiseksi, kunnes saadaan varmuus, että alueella on taas turvallista oleilla.

Vallitsevasta tilanteesta huolimatta seura kertoo, että kentällä aloitetaan kuitenkin suunnitellusti valaistustyöt, joiden olisi määrä valmistua syyskuun puoliväliin mennessä.

Lue myös: He lähtevät kisaamaan olympiamitaleista Pariisiin - katso lista urheilijoista

Lue myös: Espanja on voittanut jalkapallon Euroopan mestaruuden

Lue myös: Pariisin olympialaisten lippukauppa käy kuumana - rikkoi vanhan ennätyksen 28 vuoden takaa

Lähde: IF Gnistan

Kilpailut

Uusimmat