Kuva: AOP/Atte Kajova

Behm tekee uuden aluevaltauksen: näyttelee pääosan uudessa kotimaisessa elokuvassa

04.09.2024 10:15 - Sanni Seppä

Juha Itkosen menestysromaanista tehdään elokuva.

Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -menestysromaanin pohjalta on tekeillä samanniminen elokuva. Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Oskari Sipola. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Itkosen kirjan pohjalta tehdään elokuva.

Elokuvan pääosissa nähdään Vikings: Valhalla -sarjasta tuttu Pyry Kähkönen sekä ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä artisti Rita Behm. Merkittävän roolin elokuvassa näyttelee myös Mimosa Willamo. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Tuomas NilssonJasir Osman, Evelyn Rasmussen Osazuwa ja Aimo Räsänen

Rita Behm, Pyry Kähkönen ja Mimosa Willamo tähdittävät ensi syksynä ilmestyvää elokuvaa. (kuva: Santtu Salminen)

Anna minun rakastaa enemmän on tarina musiikista ja rakkaudesta sekä itsensä löytämisen monimutkaisista poluista. Elokuvan keskiössä ovat pikkukaupungin kasvatit Antti (Kähkönen) ja Suvi (Behm), jotka tapaavat kotibileissä, rakastuvat, perustavat bändin ja muuttavat Helsinkiin. Yhtyeen menestyessä parisuhde kuitenkin kariutuu, ja Suvista tulee kansainvälisesti menestynyt sooloartisti Summer Maple. Antti tapaa juristiksi tähtäävän Elisan (Willamo), joka tuo mukanaan aivan uusia tuulia. Eräänä yönä Antin ja Suvin tiet kuitenkin jälleen risteävät, kun Suvi pyytää Anttia mukaansa New Yorkiin tekemään uutta levyä. 

- Sain Anna minun rakastaa -romaanin lahjaksi ensimmäisen elokuvani valmistuttua silloiselta tyttöystävältäni. Hän sanoi, että tässä on tuleva elokuvasi. Ihastuin kirjaan heti ja totesin hänen olleen oikeassa., romaanin päähenkilöt tuntuivat elokuvallisilta. Nyt kun käsikirjoitus on valmis ja olemme aloittamassa kuvauksia, oloni on todella innostunut. Eikä vähiten pääroolien esittäjien takia. On etuoikeus saada ohjata Ritaa ensimmäisessä roolityössään, hän on sukupolvensa suurin monilahjakkuus ja tulee häikäisemään yleisön. Enkä voisi kuvitella Pyryä parempaa näyttelijää Antti Salokosken saappaisiin, Oskari Sipola iloitsee Suomen elokuvasäätiön tiedotteessa.

Elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa syksyllä 2025.

Lue myös: Riku Nieminen muistelee uransa alkua Robassa: 'Jos mokasin repliikin, saatoin nuorempana mennä huonoksi siitä'

Lue myös: Suomeen paenneiden juutalaisten kohtalo koskettaa - katso Klaus Härön uutuuselokuvan traileri

Lue myös: Supersuosittu suomalaissarja saa jatkoa - keskiössä jälleen katoamismysteeri

Kilpailut

Uusimmat